maanantai 22. joulukuuta 2014

40. Gleðileg Jól !


Grýla ja Leppalúði Akureyrin kadulla
Tässä viimeisessä blogipostauksessa esittelen islantilaisia jouluperinteitä. Neljäskymmenes teksti, hyvä luku päättää blogi ja mielestäni myös hyvä aihe, jouluunhan tämä kaikki tavallaan päättyy. Islannissa joulun odotus alkaa joulukuun 12. päivä. Edellisenä iltana lapset laittavat kengän ikkunalle joulupoikaa varten. Kiltit lapset saavat joulupojilta lahjoja, mutta tuhmille tulee perunoita. Joulupoikia on kolmetoista, he ovat Grýlan ja Leppalúðin ilkikuriset pojat, joista jokainen tulee vuorollaan ennen joulua kyläilemään. Eikä vanhemmissakaan kehumista ole, sillä he ovat vuorilla asuvia jättiläisiä tai trolleja. Grýla-äiti vaanii ilkeitä lapsia ja tulee joulun aikaan syömään heidät - tiettävästi myös yksi jätin entisistä miehistä tuli pisteltyä parempiin suihin.. Leppalúði on puolestaan vaimoonsa tukeutuva laiskimus, joka on joissain taruissa ihminen, joissain jättiläinen. Perhehän omistaa sen mustan joulukissan, josta olen aikaisemmassa postauksessa puhunut jotain. Juuri sen, joka syö kaikki, jotka eivät hanki uusia vaatteita jouluksi!

Joulupojat Dimmuborgirilla. Kuva: cshor (lisenssi)

Sitten esittelyyn itse ihanaiset joulupojat: Stekkjastaur (Aidantolppakamu) saapuu pojista ensimmäisenä, 12. joulukuuta. Hän ahdistelee lampaita, vaikkakin harrastusta haittaavat kankeat jalat. 13. päivä paikalle ilmestyy Giljagaur (Rotkojätkä), joka vaanii pääsyä navettaan maitoa varastamaan. 14. päivänä saapuu Stúfur (Pätkä), jolle kelpaavat kattiloihin ja patoihin jääneet ruuantähteet, nimensä mukaisesti lyhyt kaveri. 15. päivä kepposia tekemään tulee Þvörusleikir (Kauhannuolija), aliravittu joulupoika, joka varastelee puukauhoja ja nuoleskelee ne puhtaaksi ruuasta. 16. päivä ihmisiä ilahduttaa Pottaskefill (Padanraapija), 17. päivä Askasleikir (Kiponnuolija), 18. päivä Hurðaskellir (Ovenpaiskoja). Kolme viimeksi mainittua eivät ehkä tarvitse sen kummemmin selittelyjä. Sen sijaan 19. päivä saapuva Skyrgámur (Rahkanhamuaja) aukeaa ehkä vähän huonosti meille suomalaisille, sillä kyse ei suomennoksen mukaan ole mistä tahansa rahkasta, vaan skyristä, tuosta islantilaisten herkusta (jota nykyisin saa kyllä jo Suomenkin kaupoista). Tarina kertoo, että mikäli skyr on piilotettu puuastiaan, hajottaa tonttumies nyrkillään helposti astian kannen ja varastaa skyrit. 

20. päivä saapuu Bjúgnakrækir (Makkaranpihistäjä), joka liikkuu katonrajassa orrella sieppaaamassa makkarat parempaan talteen. 21. päivä on Gluggagægirin (Tirkistelijän) vuoro. Hän nimensä mukaisesti vaanii ikkunoiden takana tirkistellen jotain varastettavaa. 22. päivä saapuu Gáttaþefur (Nuuhkija), joka valtavan nenänsä ja hyvän hajuaistinsa turvin etsii herkkuja itselleen. 23. päivä Ketkrókur (Lihakoukku) tulee varastelemaan savustettua lihaa. Tuo päivä on Islannissa perinteisesti päivä, jolloin lampaat savustetaan jouluateriaa varten, joten tontulla on paljon varasteltavaa! Viimein jouluaattona saapuu Kertasníkir (Kynttilänruinaaja), joka seuraa lapsia ja varastaa niiltä kynttilät. Ennen vanhaa kynttilät tehtiin arvokkaasta lampaanrasvasta ja olivat täten syötäviä. Tarujen mukaan myös kynttilän, siis ainoan valonlähteen, varastaminen pilasi joulun entisaikaan, sähkövalojen puuttuessa. Kukin joulupojista viipyy kaksi viikkoa saapumisestaan eli islantilaisten joulunvietto loppuu 6. tammikuuta, kun viimeinenkin ilkimys on palannut takaisin vuorille. 

Kuten Suomessakin, myös Islannissa jouluaatto, 24.12., on itse juhlapäivä, jolloin lahjat avataan ja jouluruokia tarjotaan. Jouluaattona joulupöydässä on monenlaista herkkua, kuten lammasta, possua (tämä on uudempi perinne), erilaisia laatikoita ja pataruokia, sekä tietenkin kalaa. Tässä kohtaa on hyvä mainita myös nämä fermentoidut ruuat, yleensä kai rausku, jonka tekeminen on hajun vuoksi nykyisin kielletty monessa taloyhtiössä. Se ajoittuu 22. päivään, ja paikallisten mukaan seuraavan päivän lampaansavustus on omiaan poistamaan tätä kamalaa hajua. Taktista! Pääruokajuoma on appelsiinimehun ja mallasoluen (tai kotikaljan) usein alkoholiton tai vähäalkoholinen sekoitus. Sitä myydään kaupoissa jo hyvissä ajoin ennen joulua, tulipa itsekin maistettua! Ja voin kyllä sanoa, että se maistuu aika oudolta. Ihan kuin sekoittaisi samaan lasiin jaffaa ja olutta sekä ripauksen jotain joulumausteita. 
Laufabrauð eli lehtileipä on yksi islantilaisista jouluherkuista. Kuva: Sólveig Zophoníasdóttir (lisenssi)

Koska kuusia kasvaa Islannissa hyvin vähän, ovat joulukuuset aikanaan olleet harvassa. Nykyään monilla on tuontikuusi tai pieni paikallinen kasvatettu kuusi, mutta ennen vanhaa joulukuuset tehtiin itse yhteen naulatuista oksista ja maalattiin lopulta vihreäksi. Tai vaihtoehtoisesti pihlajat toimittivat kuusen virkaa, islanniksi joulukuusi on jólatré, joulupuu. Puu tavattiin koristella kynttilöin ja karkein. Lapset saivat luvan syödä karkit, kun kynttilät olivat palaneet loppuun. Nykyisin joulukuusenkoristeet ovat samanlaiset kuin muuallakin: valot ja erilaiset koristeet. Latvaan on tapana laittaa tähti tai kruunu. Kuusi koristellaan aatonaattona tai aikaisin aattona, sitten lahjat taianomaisesti ilmaantuvat kuusen alle jakoa odottamaan. 

Islannin joulu yhdistelee sujuvasti vanhoja perinteitä sekä uusia, kansainvälisiä tapoja. Näin ilmeisesti joulua vietetäänkin hyvin monin eri tavoin ja jokaisen on helppo tehdä siitä oman näköisensä juhla.

Kiitos kaikille lukijoilleni, matka on ollut unohtumaton ja voin suositella sitä lämpimästi kaikille! Lahjarikasta ja tunnelmallista joulua <3


sunnuntai 21. joulukuuta 2014

39. 18 tuntia matkustamista

Tämä on kertomus siitä, miten arvaamaton keli tekee ihmeitä matkustelulle ja miten se on kaiken kokemani perusteella ihan normaalia Islannille. Aamu valkeni ihan kohtalaisen kauniina, heräsimme Rikun kanssa hyvissä ajoin ja nautimme hotellin buffet-aamiaisen viimeistä kertaa. Olisimme päässeet BSI:lle eli bussiasemalle flybusin kyydillä jo hotelliltamme pientä lisähintaa vastaan, mutta päätimme kuitenkin kävellä, sillä matka ei ollut pitkä. Sääennuste lupasi kovaa tuulta, mutta pelko osoittautui aiheettomaksi. Sää oli moitteeton ja oli ihana kävellä Reykjavikin omakotitaloalueen halki ja jättää hyvästit kaupungille. Matka sujui hyvin ja päivän käsilihastreenikin tuli suoritettua kiskomalla laukkua lumessa ylämäkeen. Hah.

Saavuimme BSI:lle hyvissä ajoin ja ostimme flybus-liput sieltä Keflavikin lentokentälle. Bussiin päästessämme oli alkanut tuulla vähän, olimme Rikun kanssa tyytyväisiä siitä, että sää muuttui vasta nyt. Kun kello tuli 9.30 bussi lähti. Arvioitu saapumisaika Keflavikille oli noin kello 10.15. Emme olleet päässeet pitkällekään, kun tuuli voimistui ja alkoi sataa lunta. Näkyvyys heikkeni äkisti huomattavasti ja koska aurinkokaan ei ollut vielä noussut, oli oikeasti pimeää. Saavuimme Keflavikille vähän ennen yhtätoista, matkaan oli mennyt reippaasti enemmän kuin olisi pitänyt, sillä loppumatkan bussikuski joutui ajamaan erittäin varovaisesti ja hitaasti. Siinä kohtaa kaikki bussin ikkunat etulasia lukuunottamatta olivat muurautuneet lumesta umpeen, eikä ulos nähnyt. Sen muutaman minuutin ajan, kun perillä odotimme laukkujamme bussin tavaratilasta, housuni kastuivat ihan läpimäräksi, eikä ollut toivoakaan, että huppu olisi pysynyt päässä. 

Keli oli oikeasti järkyttävä ja aloin epäillä lennon kohtaloa. Jonotimme hyvän tovin SAS:in tiskille laukkuinemme, eikä tässä kohtaa ollut mitään puhetta myöhästymisistä. Turvatarkastuksessa oli ainoastaan yksi läpivalaisumasiina käytössä, mutta onneksi olimme kaikesta huolimatta tulleet kentälle ajoissa. Lähtötaulu näytti, että lentomme lähtee ajallaan 12.40. Kävimme palauttamassa tax free -kupongit ja suoritimme vähän lentokenttäshoppailua sekä kulutimme viimeisetkin käteiset ennen siirtymistämme portille. Kello tuli 12.30, eikä ihmisiä oltu alettu päästää sisään koneeseen. Epäilys heräsi. Viereisellä portilla alkoi käydä kuhina, siitä oli määrä lähteä Norwegianin kone Osloon puolituntia meidän koneemme jälkeen. Kului vielä hetki ja edessämme jonossa ollut nainen alkoi juttusille. Hän kertoi, että juurikin tuo Norwegianin kone oli yrittänyt laskeutumista viisi kertaa siinä onnistumatta, onkohan meidän koneemme laskeutunut? Siinä kohtaa tuli ensimmäinen lykkäys lähtöaikaan, viisitoista minuuttia. Kun tuli uuden arvioidun lähdön aika, se siirtyi jälleen vartilla eteenpäin.

Facebookin kautta sain tietää, että yksi vaihtariporukka oli ollut autolla matkalla Reykjavikiin, kun kehätie Reykjavikin suuntaan oli suljettu. He olivat jääneet Borgarnesin kaupunkiin jumiin. Yksi vaihtari oli jumissa Akureyrin lentokentällä. Me olimme jumissa Keflavikin kentällä. Maarit, joka oli lähtenyt samana päivänä jo aamu seitsemältä, oli päässyt onnellisesti Tukholmaan. Jännitys kasvoi, mitäs nyt? Entä jos joudumme yöpymään kentällä tai jossain hotellissa, jos kaikki lennot perutaan? Ikkunoista tihrustaminen paljasti, että meidän koneemme oli kuitenkin lähtöportin vieressä, mutta lähtö lykkääntyi jatkuvasti. Välillä koneen renkaita huljuteltiin kuumalla vedellä, välillä se oli kiinni lastaussillassa ja sitten se taas irrotettiin. Koko toimituksen ajan kone heilui valtavasti puolelta toiselle. Joku sanoi, että tuulennopeus oli 30 metriä sekunnissa, puuskissa paljon enemmän. En voinut olla ajattelematta, miten kamalaa Norwegianin koneen matkustajilla oli täytynyt olla niissä lukuisissa laskeutumisyrityksissä. 

Kun arvioitu lähtöaika siirtyi jälleen puolella tunnilla eteenpäin, ollen tässä kohtaa jo reilusti yli tunnin myöhässä, päätimme poistua jonosta syömään. Tullessamme niin tyhjä lentokenttä oli nyt täynnä elämää, kaikki olivat jumissa. Lähtötaulu kertoi karua kieltään, joitakin lentoja oli peruttu, useita siirretty ja kaikista ei ollut edes lähtöarviota. Olin tuolla hetkellä valtavan onnellinen siitä, että Riku oli kanssani, eikä minun tarvinnut olla yksin. Ei haitannut niin paljon, vaikka lentojen lähtemisestä tai jatkolentoyhteyksistä ei ollutkaan mitään tietoa. Yritimme kyllä kysellä jatkolennoista, mutta henkilökunta ilmoitti, että selvitetään sitten Oslossa. No, selvitetään sitten, jos sinne asti päästään. 

Kolme tuntia myöhässä ihmiset päästettiin koneeseen. Se oli aika huima kokemus, sillä lentokone huojui puolelta toiselle ja tuntui niin kuin olisi kävellyt junassa, joka kallistuu mutkaan. Matkustajat pääsivät koneeseen, koneen siivet kasteltiin vielä jäätymisenestoaineella ja kaikkien liikkuvien osien toimivuus testattiin. Sitten lentokone lähti, kapteeni kertoi, että myrsky oli laantunut sen verran, että nyt mentäisiin. Nousun jyrkkyys paljasti sen, että sääolot eivät olleet ihan tavanomaiset, mutta mitään turbulenssia ei ollut koko matkalla. Ja pilvien yläpuolella näkyi vielä hetken laskeva aurinkokin. Huokaisin helpotuksesta. Enää pitäisi selvittää jatkoyhteydet kotiin, mutta olisimme sentään askelen lähempänä.

Jonotimme hyvän tovin SAS:n palvelupisteelle, sillä emme todellakaan olleet ainoita, joiden jatkolennot olivat myöhästymisen takia menneet uusiksi. Tiskin takana oli tietenkin vain yksi nainen, eikä  asiointi todellakaan ollut nopeaa. Kurkin lähtötaulusta, että tunnin päästä menisi Finnairin suora lento Helsinkiin ja aloin elätellä toiveita siitä. Toiveet olivat kuitenkin turhia, sillä meidät pistettiin Tukholman kautta, niin kuin alkuperäinen suunnitelma sanoi. Ystävällinen työntekijä nosti lippuluokkamme kuitenkin Oslo-Tukholma -välille SAS Plus -luokkaan, että saisimme vähän syötävää. Mitään oikeaa ruokaa ei lennolla ollut tarjolla, eikä se kestänyt kuin 45 minuuttia. Välipala oli kuitenkin ilmainen ja ihan mukava lisä. 

Arlandan lentokentällä nautimme herkkukahvit (tai kaakaon omassa tapauksessani) Starbucksissa, mikä oli kyllä yksi matkan ehdottomista kohokohdista ja piristi mieltä kummasti. Lentomme lähtöön oli noin tunti aikaa, ei ollut järkeä lähteä kauas, joten vain istuimme ja katselimme ympärillemme, molempia alkoi jo väsyttää. Viimeinen lento kesti enää 40 minuuttia, eli seisoimme Suomen kamaralla alta aikayksikön. Vielä ei voinut kuitenkaan huokaista, sillä jouduimme odottamaan bussia kotiin puolisentoista tuntia. Nukahtaa ei saanut, vaikka mieli teki. Sieppasimme matkalaukut ja suuntasimme ostamaan jotain purtavaa. Odotusaika meni ihanan nopeasti. Bussipysäkillä meitä kohtasi yllättävä näky: pitkä jono, bussi täynnä postipaketteja ja kuski nostelemassa ihmisten matkatavaroita matkustamoon. Kello oli kaksi yöllä ja bussi oli ihan tupaten täynnä. Saimme kuitenkin istumapaikat, taisi niitä jäädä pari vielä vapaaksikin.

Loppumatka meni nukkuessa. Vähän ennen kuutta aamuyöllä saavuimme Jyväskylän matkakeskukselle, josta otimme taksin kotiin. Taksikuski oli hyvin epäsuomalaiseen tapaan puhelias ja kertoi, että oli ollut hiljainen ilta. Olimme vuoron viimeiset asiakkaat, nyt hänellä alkaisi viiden päivän loma, sitten taas jouluksi töihin. Olisin halunnut toivottaa hänelle hyvää lomaa, mutta olin niin väsynyt, että perinteinen "kiitos, hei hei" sai riittää. Tuntui ihanalta astua oman asunnon ovesta sisään, Riku oli siivonnut ja vaihtanut puhtaat petivaatteet. Ja miten mahtavaa olikaan nukahtaa omaan sänkyyn 18 tunnin matkustamisen jälkeen...

En ole vieläkään tajunnut, että kolme kuukautta Islannissa on ohi. Oikeastaan minusta tuntuu siltä, etten ole koskaan ollutkaan poissa kotoa. Olo on outo, koko reissu tuntuu hyvin kaukaiselta ajatukselta, vaikka olen ollut vasta muutaman päivän kotona. Ehkä se tästä... Vielä yksi postaus on luvassa, siinä kerron teille viimeinkin islantilaisista jouluperinteistä, malttakaa siis pysyä mukana!

Terkuin,

perjantai 19. joulukuuta 2014

38. Reykjavik


Odotin koko lauantain vähän jännityksellä, että lähtisikö lentoni Akureyrista kohti Reykjavikia lainkaan. Keli Akureyrissa oli kohtalaisen hyvä, mutta Reykjavikin säätilanne voisi niin ikään katkaista matkanteon. Aamupäivällä Maarit valmisti riisipuuroa guesthousessaan, joten herättyäni pakkasin muovipussiin sellaiset tavarat, jotka lahjoittaisin kevätlukukaudeksi Islantiin jääville tytöille, ja lähdin viimeiselle, yhteiselle aterialle. Oli outoa, ei tuntunut ollenkaan siltä, että olin lähdössä, ei kaikista hyvästeistä ja pakatuista laukuista huolimatta.

Lento lähti ajallaan ja ongelmitta. 45 minuutin kuluttua olinkin jo Reykjavikissa, nappasin matkatavarani ja soitin itselleni taksin. Hotellilla odotin Rikua, joka saapui puolisentuntia myöhemmin. Saimme huoneen avaimet ja melko nopeasti vietyämme tavarat sinne, lähdimme metsästämään ruokaa. Riku oli nähnyt bussiasemalta kävellessään hyvän näköisen ravintolan, joten suuntasimme sinne. Lauantai iltana tuntui väkeä olevan liikkeellä enemmänkin. Saimme tovin odotella pöytää, mutta itse ruoka tuli lopulta kuitenkin hyvin nopeasti. Ja oli muuten hyvää, vaikka täytyy kyllä sanoa, etten ole tällä reissulla yhdestäkään ravintolasta saanut pahaa ruokaa! Vatsat täynnä hiippailimme pääkadulle Laugavegurille ja kävelimme sitä pitkin vähän aikaa. Pistäydyimme aika moneen turistikauppaan, ennen kuin lopulta väsyimme, nappasimme iltateet ja palasimme takaisin hotellille nukkumaan.

Seuraavana aamuna nautimme rauhassa hotellin buffet-aamiaisen. Se oli ihan hyvä, ei mikään maailmaa mullistava kokemus, mutta kyllä sillä vatsansa sai täyteen - ja vähän ylikin. Varasimme respasta bussikyydin Blue Lagooniin kello kolmeksi. Sitä ennen kävimme maistamassa Svarta Kaffid -nimisessä paikassa lihakeittoa, joka tarjoiltiin leivästä. Oli muuten hyvää ja täyttävää, emme saaneet "lautasia" syötyä! 

Matka Blue Lagooniin kesti noin 50 minuuttia ja päivä alkoi hämärtyä matkalla. Sorruimme Rikun kanssa ostamaan vähän kalliimman sisäänpääsylipun, johon kuului levänaamio, pieni voidepaketti sekä yksi juoma allasbaarista. Blue Lagoonin merivesi tulee syvältä maankuoresta ja kerää matkalla pintaan mineraaleja ja muita ainesosia itseensä. Vesi on 38-asteista eli siis aivan ihanaa, etenkin talviaikaan. Veden sisältämän piin ja mineraalien on havaittu hoitavan etenkin kuivaa ihoa. Blue Lagoon on yksi Islannin suosituimmista nähtävyyksistä, mutta ei oikeasti suotta. Elämys oli mahtava, ja voimme molemmat suositella sitä ihan vilpittömästi kaikille! Illalla kävimme vielä syömässä, ennen kuin nukahdimme levollisina ja raukeina rentouttavan elämyksen päätteeksi. Blue Lagoonista ei valitettavasti ole kuvia, sillä jostain kummallisesta syystä kamerani ja vesi eivät ole hyvä yhdistelmä...

Maanantai alkoi jälleen buffet-aamiaisella, joka siis kuului hotellihuoneemme hintaan. Teimme vähän suunnitelmia ja lähdimme ensimmäisenä metsästämään lankakauppaa. Meidän oli tarkoitus sen jälkeen suunnata suureen ostoskeskukseen, Kringlaniin, mutta koska meillä kummallakaan ei ollut mitään varsinaista asiaa sinne, emme viitsineet haaskata lyhyitä päivänvalon tunteja siihen, matkaakin oli kuitenkin jonkin verran. Niinpä veimme lankaostokset takaisin hotellille ja suuntasimme Kringlanin sijaan vuonon rantaan vuoria ihmettelemään. Siitä kulttuurikeskus Harpalle ja edelleen isolle kirkolle, siis Hallgrímskirkjalle. Kirkko on yli 70 metriä korkea ja Islannin korkein rakennus. Ihailtuamme kirkkoa ensin sisältä, ostimme liput torniin maisemia ihmettelemään. Ja toden totta, sieltähän näki vaikka kuinka kauas!



Tässä kohtaa alkoikin jo hiukoa, joten lähistöllä ollut Loki-kahvila oli seuraava kohteemme. Söimme lihakeittoa sekä kahta erilaista leipää lammasleikkeleellä ja lammaspateella. Oli muuten hyvää! Ruuan hintaan kuului kahvi tai tee. "Jälkiruuaksi" meidän oli pakko tilata hákarlia eli fermentoitua haita, islantilaista kansallisruokaa. En ollut kuullut kenenkään tykkäävän hákarlista, päin vastoin, mutta pitihän se kokea itse. Enkä osaa edes kuvailla sitä makua, ainakaan mitenkään muuten, kuin että se maistui vähän siltä, niin kuin olisi vetyperoksidia (siis sitä hiusten blondaamiseen tarkoitettua ainetta) laittanut suuhunsa. Ilmeisesti ammoniakki on vastuussa hairuuan hyvin erikoisesta mausta. Täytyy kuitenkin todeta, että vaikka en välttämättä enää koskaan haluaisi kyseistä "herkkua" suuhuni laittaa, oli haju paljon pahempi kuin maku, ja olisihan se aina voinut maistua pahemmaltakin...

Kulinaristisen herkkutuokion jälkeen kaupunkikierros jatkui lähinnä shoppailulla. Riku löysi itselleen villapaidan ja minä löysin paljon lankoja niin itselleni kuin ystävillenikin, jotka olivat niitä tilanneet. Vähitellen shoppailukierros alkoi väsyttää, joten ei muuta kuin ostokset hotellille ja vastapäiseen Phallologiseen Museoon ihmettelemään. Jaa siis ihmettelemään mitä? Falloksia, siis tutulla kotimaisella peniksiä. Tämä museo on koko maailmassa ainoaa laatuaan ja sisältää näytteitä useilta eri eläinlajeilta. Mielenkiintoinen kokemus, eipä sitä oikein muuta osaa sanoa! Ja koko museo sai alkunsa vitsistä, sillä perustaja tapasi saada tutkijakavereiltaan valaan peniksiä lahjaksi. Lahjoilla oli tietenkin tarkoituksena ärsyttää lahjansaajaa, mutta lopulta tästä kaikesta syntyi hieno idea ja museon perustaminen alkoi.

Eksoottisen museovierailun aikaansaaman hihityksen lomassa aloitimme tavaroiden pakkaamisen. Ei muuten ollut ihan helppo homma, mutta lopulta kaikki tavarat tuli sullottua laukkuihin. Oli vuorossa viimeinen illallinen Islannissa. Vielä tässäkään vaiheessa tajuntaani ei ollut iskenyt tieto siitä, että kolmen kuukauden huikea reissu olisi nyt ohi. Hurjasta kotimatkasta kirjoitankin ihan oman postauksen, johon liitän myöskin tunnelmia nyt matkan jälkeen. Tämä ei siis ollut vielä tässä, joten pysykäähän kuulolla!
 

Terkuin,



torstai 11. joulukuuta 2014

37. Lumimyrsky hiljentää Akureyrin


Taisin luvata kirjoittaa paikallisista jouluperinteistä, mutta nämä viime päivien tapahtumat ovat sellaiset, että lykkään joulutekstiä vähän tuonnemmaksi. Tuli nimittäin lumimyrsky! Se iski maanantain ja tiistain välisenä yönä, ja etenkin länsirannikkoa on koeteltu. Siellä tuuli on paikoitellen ollut jopa 40 metriä sekunnissa, muuallakin maassa puuskina yli 25 metriä sekunnissa. Eikä siinä kaikki, samalla tuli nimittäin lunta. En edes tiedä  tarkasti kuinka paljon, sillä tuulenpuuskat kinostivat sitä joihinkin paikkoihin ihan järkyttäviä määriä, kun taas joissain paikoissa oli vain vähän - tai ainakin vähemmän.. Paikoin lumen syvyys lähentelee kuitenkin puolta metriä, esimerkiksi minun ulko-oveni edessä tänä aamuna. Ohessa kuvia siitä ja maisemista muutenkin.

Pakkasta ei ole ollut kamalasti, vaikka toki myrskytuuli kylmentää lämpötilan tuntuvuutta, mutta varsinaisesti ei voi kuitenkaan sanoa, että olisi ollut kylmä. Mutta.. kuten jo aikaisemmissa postauksissa olenkin puhunut, niin tämä paikallisten aurauskulttuuri on ihan toista kuin meillä koto-Suomessa, jossa aurat lähtevät liikkeelle lähestulkoon heti, kun luvataan lunta. Ei täällä vaan. Eilispäivän aikana kinokset olivat jo huomattavat, mutta ilmeisesti puolen yön aikaan alkoivat vasta aurat liikuskella. No, eipä niillä siinä kelissä paljoa tehnyt, kun tovin kuluttua tiellä oli jälleen puoli metriä lunta. Tällä kaikella on kuitenkin ollut seurauksensa.. nimittäin ihan kaikilla islantilaisilla ei ole korotettua nelivetomaasturia, jolla voi ajaa polkupyörän päältä tuntematta mitään. Ja näitä pikkuautoja jätettiin eilen yliopiston parkkipaikalle ja niitä näkyi myös tienvarsilla hylättyinä. Tänään aamulla kinokseen juuttuneita autoja oli yhä enemmän. Yhdelle kaksikolle tarjosin työntöapua, muttei kelvannut. Haha.
Myrsky eilen aamulla.

Yön aikana kaikki talot olivat saaneet lumikuoren.

Tältä näytti näkymä tänään, kun avasin ulko-oveni. ONNEKSI SE AUKEAA SISÄÄNPÄIN!

Sää on todellakin ollut kammottava koko maassa. Islannin ykköstie, kehätie, päätie, siis se kaikista suurin ja hyväkuntoisin tie, joka kiertää koko saaren, on ollut suljettuna. Alla kuva myös siitä, miltä tiepalvelun tietilanne näytti hetki sitten. Kehätie on ollut suljettuna siis ilmeisestikin lumivyöryvaaran vuoksi, eikä siellä varmasti ole kinosten ja tuulenkaan takia ollut helpot olosuhteet! Tuosta kuvastakin näkee, että lumikuuroja, lumimyrskyjä, liukkaita ja suljettuja teitä löytyy vaikka muille jakaa.

Myrskyn piti laantua tänään jo aamupäivällä, mutta toisin kävi. Nyt iltaa kohden lumisade on viimein hiljentynyt ja tuuli tyyntynyt - vähän ainakin. Sanotaan siis niin, että lumisade on nyt lakannut, mutta tuuli puhaltelee vielä kohtalaisen reippaasti. Näkymät ovat oikeasti aika jännät, mitään tällaista en ole koskaan nähnyt Suomessa, enkä missään muuallakaan. Ja absurdeinta on ajatella, että siellä Suomessa tulee tällä hetkellä vettä, eikä lumesta ole tietoakaan - ainakaan etelämpänä. Jos lunta ei ala kuulua, niin kontrasti tulee olemaan valtava, jahka kotiudun! Siis sikäli kun kotiudun, sillä luonnon armoillahan täällä eletään. Eilen Akureyristä Reykjavikiin lähtevät lennot oli peruttu ja ilmeisesti aiemmin tällä viikolla Keflavikin lentokenttä Reykjavikissä oli suljettuna. Joten nähtäväksi jää, miten meikäläiselle käy!

Myrskyterkuin,

Loppuun bonuksena parin päivän takainen revontulikuva!

maanantai 8. joulukuuta 2014

36. Viimeisiä päiviä

Tulin tovi sitten postista. Lähetin vaatteita ja yhdet kengät Suomeen, sillä ne eivät olisi mitenkään mahtuneet laukkuuni. Vieläkin on pieniä teknisiä ongelmia pakkauksen kanssa, mutta uskoisin niiden järjestyvän. Jos ei muuten, niin sitten postitan toisenkin paketin. Koepakkaamiset ja tämä postipaketin lähettäminen saavat lähdön tuntumaan jotenkin paljon konkreettisemmalta. Minulla on oikeasti enää viisi päivää Akureyrissä ja viikko Islannissa.

En tiedä vielä, mitä kaikkea tulevat päivät pitävät sisällään, joten puhutaan vaikka parantuneesta lumitilanteesta! Viime perjantaina lunta satoi rankasti lisää ja sen jälkeenkin sitä on tullut vähän lähes päivittäin. Tänään oli ihan kunnolla pakkastakin, lähempänä 10 astetta aamulla ja päivälläkin varmaan viitisen astetta. Nyt on vähän lauhtunut, enää kolme astetta pakkasta, sen sijaan tuuli taitaa olla yltynyt. Paikalliset uskovat, että tämä on nyt pysyvä lumi. Nähtäväksi jää. Niin ja missäs se Suomen pysyvä lumi viipyy? 

Palatakseni vielä tähän lumitilanteeseen.. Täällä tuntuu olevan tapana se, että pariin päivään lumen satamisesta aurat pysyttelevät visusti poissa hommistaan. Jos lunta on hirveästi, niin jotain pääväyliä saatetaan aurata, mutta muuten lumi saa olla ja pysyä. Olenkin välillä miettinyt, että miten ihmeessä ne raukat, joilla sitä maasturia ei ole, pääsevät autoillaan yhtään mihinkään. Jalankulkijoista puhumattakaan. Tai siis ainahan sitä pääsee, mutta kengät täyttyvät kivasti lumesta, kun tuolla hangessa tarpoo. Tänään oli aurattu vähän enemmän, muttei vieläkään "pikkukatuja". Taitan puolet yliopistomatkastani ajotien reunassa, jonkun tekemän renkaanurassa - ja niin tekevät melkein kaikki muutkin.
 Sitten kun lopulta aurataan, niin ei ollenkaan haittaa, että reitti kulkee puoliksi nurmikolla.
Joku oli tullut yliopistolle pinkillä Stigalla - aika reteetä!

Itsenäisyyspäivää vietimme pitämällä vaihtareiden kanssa pikkujoulut. Jäi siis tänä vuonna Linnan juhlat näkemättä, enkä katsonut aamupäivällä edes Tuntematonta Sotilasta. Koitimme vähän paikata tätä ja lauloimme suomalaisten kesken Maamme-laulun sekä Finlandia-hymnin, sekä tietysti kerroimme kaikille, että Suomi täyttää tänään 97 vuotta! Pikkujoulut itsessään sujuivat siis oikein hyvin. Ne oli järjestetty nyyttäri-hengessä, joten lähes 30-päinen vaihtarijoukko sai herkutella kunnolla! Alla video joululahjaleikistä, se oli hauskaa, vaikkakin kaoottista!



Eipä kai tässä tällä kertaa kummempia! Tonttu vihjaisi, että lukijoita saattaisi kiinnostaa islantilaiset jouluperinteet, joten koitan selvittää niistä jotain seuraavaa postausta varten! Siihen asti näkemiin.





TULEN JA SYÖN SINUT!
En syökään, jos rapsutat <3




torstai 4. joulukuuta 2014

35. Lunta? Lunta!

Viimeinen vuokra on nyt maksettu, lento Akureyristä Reykjavikiin varattu, vaihtarien pikkujoululäksiäispäivä päätetty, iskän tuliaisena tuoma kynttilä melkein poltettu ja jääkaapintyhjäys aloitettu. Lähtö alkaa siis ihan todella jo häämöttää. Suhtaudun lähtöön tällä hetkellä vähän kahdella tavoin. Yhtäältä se on haikeaa, Islantiin jää niin paljon nähtävää ja koettavaa, olisin viihtynyt täällä paljon kauemmin ja hommiakin olisi varmasti löytynyt Oddurilta vielä ainakin toiseksi kolmeksi kuukaudeksi. Toisaalta on ihanaa päästä kotiin Rikun luo, nähdä ystävät ja sukulaiset, jatkaa opintoja ja ennen sitä viettää ihana joulu perheen (no, Rikun perheen) parissa. Olen päättänyt, että Islantiin käy tieni vielä uudestaankin ja silloin vuokraan auton ja kierrän saaren ympäri!

Mutta se niistä lähtöhöpinöistä, ei tehdä tästä kirjoituksesta vielä sitä surullisenhaikeaa lähtöpostausta, vaan puhutaan mielummin lumesta! Toissa päivänä nimittäin satoi lunta. En ollut uskoa silmiä, kun yhtäkkiä ikkunan takana maisema ei ollutkaan enää musta, vaan valkoinen. Yöllä satoi lisää lunta ja nyt sitä on ehkä pari-kolme senttiä. Ei paljon, mutta heti on valoisampaa! Ihanaa!


Tältä näytti vielä toissa päivänä, kun oli märkää ja ankeaa! Onneksi nuo lukuisat jouluvalot vähän loivat mukavaa tunnelmaa.

Yliopistolla on hommia vielä jäljellä. Islan ja minun PCR-työ on lykkäytynyt ensin Islan sairastelun ja nyttemmin Oddurin lomailun vuoksi. Jostain kumman syystä se maileihin vastaaminen kestää, kyllähän lomallakin pitäisi olla tavoitettavissa jatkuvasti - vai mites se menikään? Omat hommat on muuten aikalailla paketissa, siis tuota PCR:ää lukuunottamatta. Kirjoittaminen ei tietenkään lopu koskaan, mutta ihan hyvällä mallilla sekin oikeasti on, etenkin siihen nähden, kun se on kerran vapaaehtoinen raportti. Vähän viilausta sinne, vähän muokkausta tänne sekä toivottavasti maanantain tai tiistain aikana vielä tulokset PCR:stä ja homma on valmis.

Paketista tulikin mieleeni, että voi olla, että joudun lähettämään kotiin paketin. Nimittäin osan matkatavaroistani, niitä on kertynyt ihan kiitettävästi. Koepakkaus on vielä tekemättä, mutta pelottavan suureltahan tuo tavaravuori näyttää. Alunperin minun oli tarkoitus mennä Akureyristä Reykjavikiin bussilla, jolloin olisin voinut raahata ylimääräistä kapsäkkiä ihan kätevästi. Jostain syystä näin talviaikaan lauantaisin ei menekään aamubussia, joten jouduin tyytymään lentolippuun. Sehän rajoittaakin sitten vähän tavaramäärää. Iik...
Nämä pikkuruiset kissantassunjäljet sulattavat sydämeni aina yliopistomatkoilla. Niin söpöä <3

Tällaista tänne tällä kertaa! Minä taidan popsia vähän ruokaa ja valmistautua pian lähtemään uimaan.

Terkuin,

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

34. Jouluvaloja, joulukuusi ja joulupettymys

Jo muutaman viikon ajan värikkäät jouluvalot ovat valaiseet Akureyrin harmaata keliä. Niitä on ilmaantunut koko ajan lisää niin kotien pihoihin ja ikkuinoihin kuin kauppoihinkin. Koska rakastan joulua ja joulun tunnelmaa, joudutte nyt katselemaan tunnelmakuvia ihan urakalla! Haluan kuitenkin kertoa ensin eilen pidetystä joulunavajaistapahtumasta sekä joulumarkkinoista. Olin odottanut Akureyrin joulumarkkinoita oikeastaan jo ennen kuin saavuin edes koko Islantiin, sillä visitakureyri.com-sivustolla puhutaan niistä ja muutenkin hyvästä joulutunnelmasta. 

Ei ollut markkinoita. Ei ainakaan Suomen mittapuun mukaan. Kulttuurikeskus HOF:illa oli yksi pitkä (ei kovin pitkä) pöytä, jolle oli aseteltu tavaroita myyntiin. Siis yksi pöytä, jonka kaikki tavarat olivat jo ennestään tuttuja keskustan turistikaupoista. Ei ollut joulumusiikkia, ei mitään. Kulttuurikeskuksen seinillä oli edelleen sama valokuvanäyttely kuin kuukausi sitten eli ei mitään jouluista tai edes talvista sielläkään. Pettymys oli suuri. Lähdimme tyttöjen kanssa keskustaan, koska yhden mainoksen mukaan sielläkin piti olla joulumarkkinat. Saimme aikamme etsiä tuota paikkaa, ja kun se viimein löytyi, oli pettymys ehkä vielä suurempi kuin edellisessä paikassa. Kyse oli nimittäin taiteilijoiden joulumarkkinoista, joilla ei ollut mitään tekemistä joulun kanssa. He vain sattuivat näin joulun alla myymään teoksiaan - jotka olivat esimerkiksi paahtoleipiin kirjoitettuja tekstejä ja ei-omaa-silmääni-miellyttäviä maalauksia, pääasiassa alastomista naisista.

Niin että se siitä sitten. Harmaa ja sateinen keli ei todellakaan lisännyt joulutunnelmaa. Pettyneinä raahauduimme tyttöjen kanssa Maaritin guesthouselle, jossa Aija teki kaikkien piristykseksi kuumaa joulujuomaa (omenamehua, appelsiinia, rusinoita ja joulumausteita). Vähän synkeästä olotilasta huolimatta päätimme kuitenkin mennä vielä neljältä katsomaan, miten raatihuoneentorin kuuseen sytytetään valot. Se tapahtuma olikin ihan hauska, oli lauluja ja leikkejä sekä tietysti ne valot! Kuusi oli tuotu tanskasta, minkä vuoksi (tai ehkä historiallisistakin syistä) aukion toisella laidalla liehuivat Tanskan liput, toisella laidalla Islannin liput. Keli oli kuitenkin muuttunut kylmemmäksi ja tuulisemmaksi, joten muutaman leikin (pää-olkapää-peppu islanniksi), lämmittelytanssin ja valojen syttymisen jälkeen suuntasin kotiin.
Lopuksi haluan vielä vähän kertoa Joulukissasta, joka ilmeistyi pari päivää sitten raatihuoneentorille turisteja kummastuttamaan. Musta kissa tarkkailee ihmisiä näin joulun alla ja legendan mukaan tekee ilkeyksiä sille, joka ei hanki uusia vaatteita jouluksi. Toisen, vähän kiltimmän tarinan mukaan, kissa tulee ja syö ruuat siltä, joka ei hanki uusia vaatteita. Niin tai näin, älkää antako kissan saada teitä!


Kiireesti vaatekauppaan, kaikki!
Terkuin,