28. Suomalaisuutta ruokapöydässä

Olipas hyvä sunnuntai! Kertakaikkiaan! Sain aamulla ensimmäistä kertaa hyvin pitkään aikaan itseni lenkille, tai siis hölkäten yliopistolle bakteereita katsomaan ja takaisin. No okei, ei minun kuntoni riitä (vielä) siihen, että hölkkäisin 1,7 kilometrin ylämäen, mutta alaspäin hölkkäsin ihan koko matkan. Jee! Palkinnoksi hörpin Pauligin Suklaakahvia, nam. Sitten soittelin mummin kanssa skypen välityksellä ja koin aikamoisen yllätyksen, kun kuvaruudussa olikin yllättäen pikkuveljeni Eeliksen naama! Pikkuveikka oli ollut ihan super ja tehnyt sählypelissä viisi maalia, hyvä Elkkuri! Toivottavasti myös pikkusiskoni koripallopeli meni hyvin :-)

Neljän aikaan nähtiin Maaritin kanssa supermarketissa ja ostettiin ainekset illalliseemme. En ole ihan varma olenko sanonut, mutta Maaritin guesthousessa asuu kymmenen (?) vaihtarityttöä, joista joku kokkaa sunnuntaina illallista kaikille. Tänään oli meidän vuoromme, niin kuin mainitsin edellisessä postauksessani. Ruuan valitseminen ei ollutkaan alunperin ihan helppo homma. Karjalanpaisti olisi ollut hieno ja suomalainen ruoka, mutta siihen ei ollut valitettavasti resursseja. Makaroonilaatikko ja nakki-/jauhelihakastike perunamuusilla tuntui puolestaan vähän turhan yksinkertaiselta, sillä osa tytöistä oli oikeasti käyttänyt ruuanlaittoon neljä-viisikin tuntia aikaa, rahasta puhumattakaan. Lopulta päädyimme kuitenkin lohikeittoon ja kylkiäiseksi mustikkapiirakkaan. Se tuntui hyvältä idealta, vaikka meitä molempia jännitti, että kelpaisiko se aika suorasanaiselle ruokailijajoukolle.

Raahasimme ihan kiitettävän määrän ruokaa kaupasta Maaritin guesthouselle, silti vähän huolestutti, että riittäisikö. Kello oli jo melkein viisi ja illallinen oli määrä tarjoilla seitsemältä, joten piti heti pistää hösseliksi. Minä aloin kuoria perunoita ja Maarit alkoi tehdä mustikkapiirakkaa (tai oikeastaan kuningatarpiirakkaa). Käteni on ihan muusina noin kahden ja puolen kilon perunamäärän kuorimisesta - kuorimaveitsi oli ihan susi ja perunat hurjan pieniä. No ei se mitään, siitä kaikesta selvittiin ja ruoka valmistui aikataulussa eli varttia vaille seitsemän! 

Marjapiirakkaa pensasmustikoilla, vadelmilla ja skyrillä. Lohikeittoa maito-philadelphia-liemessä ja kirkkaassa liemessä.

NAM ! Maistus varmaan teillekin? ;-D

Maarit ja mahtava kakku!

Vaihtaritytöt olivat hurjan innostuneita lohikeitostamme ja maistelivat islantilaista ruisleipää (sitä suomalaisen saaristolaisleivän tapaista) hyvillä haluin. Jälkiruokakin maistui, ja illallisen päätteeksi kaikilla oli vatsat ihan täynnä. Niin täynnä, että pöydässä oli jopa hieman hiljainen ja uninen tunnelma. Saimme ihan kamalasti kehuja keitosta ja jälkiruuasta. Ja siinä kehusateessa meinasi suomalaisuus nostaa päätään: "no eihän tämä nyt mitään, tällaista tavallista keittoa, eikä mennyt kauaa edes tehdessä, älkää nyt". Mutta sitten piti vähän ryhdistäytyä ja ottaa kiitokset pystypäin vastaan, sillä olihan se hyvää ruokaa! Jes!

Pic by: Zuzka "the selfie expert" :-D

Raahasin täpötäyden massuni kotiin - onneksi kotimatka oli alamäkeä, ja tässä sitä nyt sulatellaan! Mahtavaa, jes, nam, kiitos! :-D

Terveisin mestarikokkinne,

27. Vanhaa ja antiikkista

Ei muuten tullut talvi, vaikka olikin pakkasta. Tai siis ei tullut tuon viimeisimmän postauksen jälkeen. Pakkasta oli yksi päivä, minkä jälkeen satoi taas. Tänä aamuna ikkunan takana oli kuitenkin valkeus, ja lisää lunta on satanut hiljakseen koko päivän. Katsotaan, kuinka monta päivää se tällä kertaa pysyy! Mieli on kuitenkin heti paljon pirteämpi, kun on valoisaa, jee! Kauppojen, kahviloiden ja kotien jouluvalot ja -koristeetkin näyttävät heti paljon paremmilta, kun on lunta!

Tänään seikkailimme Maaritin kanssa vanhan kaupungin puolella. Selasin pari päivää sitten turistilehteä ja törmäsin siinä antiikkikaupan mainokseen. Se alkoi heti houkutella, vaikken antiikista mitään muuta tiedäkään, muuta kuin että vanhoja tavaroita on kiva hypistellä. Maaritkin innostui, joten sovimme treffit iltapäiväksi ja lähdimme etsimään The Attic -nimistä antiikkikauppaa. Kuljimme ihan hyvän tovin Hafnarstræti, joka on kiitettävän pitkä katu, etsien tuota antiikkiliikettä. Onneksi ei haitannut kävellä, sillä kadun varrella on toinen toistaan upeampia vanhoja taloja. Vähän kuin olisi esimerkiksi Porvoon puutaloja katsellut. Tämä Islannin arkkitehtuuri on muutenkin vähän erilaista kuin koto-Suomessa. No, katsokaa kuvia ja tehkää omat johtopäätelmänne!

Löysimme lopulta antiikkiliikkeen ja voi, sehän oli oikea aarreaitta! En itse ostanut mitään, mutta oli hienoa katsella vanhoja esineitä. Liike oli aika pieni, mutta jokaisella kierroksella silmiin osui kuitenkin jotain uutta, mitä ei aikaisemmin ollut huomannut. Käsityöihmisenä ihailin tietysti pitsiliinoja ja muuta sellaista hassua... Ja sattuipa silmiin suomalaisia astioitakin! Vanhoja Iittalan Ultima Thule -sarjan laseja nimittäin, aika hauskaa! Niissä oli vielä "made in Finland"-tarratkin paikallaan. Hih. Kaikista söpöin silmiini osunut tavara oli ehkä kuitenkin nätin sininen lasirasia. Se esitti mansikkaa, jonka päällä oli etana. Hih, alla siitäkin kuva.

Aikamme ihasteltuamme oli aika lähteä takaisin keskustaa kohti. Vastassa oli hirmuinen tuuli, joka pakotti kävelemään reippaasti, ettei paleltuisi pystyyn. Myötätuuleen oli paljon lämpimämpi kävellä, eikä sitä menomatkalla oikein edes tajunnut miten kylmä ulkona olikaan. Piti ihan käydä Bláa Kannanissa teekupposella lämmittelemässä, ennen kuin jatkoi takaisin kotiin. Haha, eikö ollutkin hyvä tekosyy herkutella? Ja oli muuten paljon ihmisiä liikkeellä näin lauantaina iltapäivästä! Eymundssonin kahvila oli ihan täynnä, eikä Sinisessä kannussakaan montaa tyhjää pöytää ollut. Onneksi meille löytyi sentään paikka! 

Nyt loppuillan olenkin jutellut ystävien kanssa ja viettänyt ihan rauhallista lauantaita. Huomenna on vuorossa kokkauskekkerit, mutta voisin yrittää olla ahkera ja tehdä siitä ihan oman postauksen!

Terkuin,

26. Yli puolivälin

Hui. Kahdeksisen viikkoa takana ja kuutisen viikkoa edessä. Miten tämä aika voi mennä näin nopeasti? Siis ihan oikeasti, vastahan tänne on tultu! Eikä tässä kuluneen viikon aikana ole edes tapahtunut mitään (siksi hiljaisuutta blogirintamalla, pahoittelen), joten en todellakaan tajua, miten tämä aika lentää. Ja ilmeisesti lentää muillakin, nimittäin Jan-Eric valitteli samaa yliopistolla (paikallinen tutkija), samoin Sean (se amerikkalaistutkija) sekä ohjaajani Oddur. Joka muuten totesi pitävänsä minut mielellään täällä vaikka vuoden hommissa, heh!

Ja minusta tuntuu, etten oikein mitään ole saanut yliopistolla aikaiseksi. Tai siis tarkoitan siinä mielessä, että tuntuu että on niin paljon selvittämättömiä kysymyksiä. Kyllähän minä olen aikatauluni kanssa ihan hyvin edennyt ja jotain tuloksia saanut, mutta tuntuu vähän siltä, etteivät ne ole oikeasti tärkeitä tietoja. Vaikka se on ehkä vain tunne, kun työni koskee kuitenkin bakteerien karakterisointia eli ominaisuuksien selvittämistä ja kyllähän minä olen ominaisuuksia saanut selville. Olen esimerkiksi selvittänyt, että bakteerini tykkäävät parhaiten kasvaa 15-23 celsiusasteen lämpötilassa ja nutrient- tai R2A-maljoilla. Sen sijaan marine-maljoilla ne eivät kasva ollenkaan, eivätkä myöskään yli 30 asteen lämpötiloissa. Olen selvittänyt niiden olevan gram-negatiivisia bakteereita ja kykenevän hyödyntämään selluloosaa ja tärkkelystä jossain määrin, sekä tutkinut niiden väriaineiden absorbanssia. Ja parasta aikaa tutkin kykenevätkö bakteerini syömään kitiiniä, liikkuvatko ne sekä onko niillä kyky estää muiden mikrobien kasvua. Joten onhan siinä toki jotain. Ja ei, en valitettavasti aio selittää tätä kaikkea kansankielellä, anteeksi :-D

No, mitäs muuta.. olen lisäksi tutustunut Pohjois-Islantiin, en paljoa, mutta tarpeeksi ollakseni ihan korviani myöten rakastunut tähän maahan. Viimeksi tänään haukoin henkeäni näille maisemille ja se tapahtui ihan vain koulumatkalla. Kävelin nimittäin auringonnousun aikoihin, ja oli pitkästä aikaa pilvetön, kaunis pakkasaamu. Aurinko värjäsi vuorenrinteet nenäni edessä vaaleanpunaisiksi, varjopuolet olivat violetit, vuonoa peittivät pilvet ja vuonon toista puolta reunustavat vuoret olivat lakiaan lukuunottamatta myös violetinsiniset. Se oli mahtavaa. Yritin ottaa kännykälläni kuvia siitä, mutta eihän siitä mitään kovin hyvää tullut, kännykkä ei osaa toistaa niitä uskomattomia värejä. 

Niin, maisemien lisäksi olen tutustunut islantilaiseen kulttuuriin ja muutamaan islantilaiseen ihmiseenkin. Kulttuuri on vähän erilainen kuin meillä Suomessa. Ihmiset ovat kohteliaita ja huomaavaisia, suojatiellä pysähdytään, vaikka olisi sen ainoan lähistöllä näkyvän auton ratissa, ja vaikka jalankulkija seisoisi yli metrin päässä suojatiestä. Tämä tuntuu välillä suomalaisesta vähän vaivaannuttavalta, etenkin jos on liukasta ja tien yli ei pääse reippaasti. Heh.

Lisäksi olen todistanut itselleni, että pärjään yksin vieraassa maassa ja vieraalla kielellä. Koti-ikäväkään ei ole vaivannut muuta kuin ensimmäisenä iltana ja yhtenä iltana tässä jossain kohtaa sen jälkeen. Tietysti ikävöin ihmisiä siellä, mutta en niin paljon, että haluaisin nyt hypätä koneeseen ja tulla kotiin. Ehei, olen pikemminkin kauhistunut siitä, että minulla on enää kuusi viikkoa aikaa! Ääni ehtii vielä muuttua kellossa, mutta katsotaan miten käy. Olen myös saanut kavereita, mikä on tällaiselle kotihiirelle sekin aika saavutus! Sitä yhtä kaveria olen opettanut neulomaan sukkia ja lahjonut vähän suklaalla ja teellä, viimeksi eilen, se oli kivaa!

Loppuun vielä sananen säästä. Täällä ei nimittäin taas vaihteeksi ole enää lunta. Kolmen päivän sade teki tehtävänsä. Nyt on kuitenkin kaksi päivää ollut taas pakkasta, joten uskon vakaasti, että talvi tulee! Joulu on ainakin lähestymässä, sillä täälläkin on kauppohin tullut joulumakeisia, -kalentereita ja keskustan kahvilat ovat laittaneet joulukoristeita ikkunoihin. Ihanaa, sanon minä, sillä joulu on ihanaa aikaa!

Puoliväliterkuin,

25. Taivaallisen hyvää musiikkia - Heavenly good music

Tiistaina 19.30 Maarit laittoi facebookissa viestiä, että kello 20.00 on Akureyrin kirkossa joku kuoro esiintymässä. Olin jo ihan valmistautunut iltalepoon, mutta koska tilaisuus oli ilmainen ja oikeastaan oli jo korkea aika päästä tutustumaan kukkulalla sijaitsevaan kirkkoon sisältäkin päin, päätin ryhdistäytyä ja lupasin tavata Maaritin ja tytöt kirkolla. 

On Tuesday at 19:30 Maarit, another Finnish girl in Akureyri, texted me that there is some choir singing in the Akureyri Church at 20:00. I was already settled for having a lazy evening but since the concert was free and I've been planning to go to see the church, I thought why not, and agreed to meet Maarit and other girls at the church.

Akureyrarkirkja on valmistunut vuonna 1940 ja Wikipedia kertoo, että siellä on 3200-pilliset urut. Niiden soittoa en vielä tällä kertaa päässyt kuulemaan, katsotaan pääsenkö myöhemmin. Kirkko on sisältä kohtalaisen pieni, vain yksi käytävä. Tämä tekee siitä kuitenkin jotenkin kodikkaan ja lämpimän, etenkin illan pimettyä oli mukava astua valaistuun ja lämpimään kirkkoon. Kirkon katosta roikkuu laiva, joka pohjoismaisen uskomuksen mukaan turvaa merellä olevien rakkaiden matkaa. Ilmeisesti myös Tanskassa tämä on tavallinen ilmiö, kertoi vaihto-opiskelija Lin, mutta me Maaritin ja latvialaisen Aijan kanssa olimme hämmästyneitä. 

Akureyrarkirja is built in 1940, and Wikipedia tells that they have 3200-pipe organ. Nobody played it this time, let's see if I have another chance to hear that while I'm here! The church itself is a small one-isle space. This, however, makes it somehow very warm and cozy. And it was really nice to step into the well-lit church when it was already dark and cold outside. There is a ship hanging in the ceiling of the church, and the Scandinavian belief is that it protects the journey of the loved ones in the sea. Apparently these ships are quite common in Denmark as well, said a Danish exchange student Lin, but me, Maarit and a Latvian girl Aija were kind of astonished.

Oma kokemukseni kirkoista ei ole tietenkään mikään kovin mittava, joten olen voinut missata monet kirkkolaivat. Wikipedia kertoo, että Suomessakin laivoja löytyy joistain kirkoista, erityisesti rannikolta. Pakko vielä lisätä sekin, että ilmeisesti Ahvenanmaalla, Ruotsissa ja Norjassa kirkkolaiva kiinnitettiin hamppuköysillä kattoon ja sen liikkeistä ennustettiin säätä ja tuulen suuntaa. Aika hauskaa! Ja tulipa sivistettyä nyt itseään!

Sitten eteenpäin! Kirkossa ei ollut esiintymässä mikä tahansa kuoro, vaan Manchesterissä perustettu britannialaiskuoro, John Powell Singers. Tämä noin kolmekymmenhenkinen kuoro aloitti Islannin kiertueensa Akureyrin kirkosta ja jatkoi matkaansa vielä kolmeen paikkaan. Kuoro kiertää joka toinen vuosi ulkomailla esiintymässä ja käsiohjelman mukaan on viimeksi esiintynyt muun muassa Nôtre Damessa sekä Nikolainkirkossa. Ei mikään turha kuoro siis, odotukset olivat korkealla!

My personal experience of churches is not very notable, though, so I could have just missed those church ships. Wikipedia tells that we have those in Finland, especially in the churches located in the coastal region. And I have to add that apparently in Åland, Sweden and Norway these ships used to be attached with hemp ropes to the ceiling, and the ship's movement were used to predict weather and the direction of the wind. Pretty funny, don't you think? And I also get to educate myself at the same time! 

And then forward! It wasn't any choir performing but the British John Powell Singers, founded in Manchester. This about 30-person-strong choir started its tour in Iceland from Akureyri and is going to perform in three other places in Iceland as well. The choir is performing abroad every other year and the brochure says that they have been performing in the Nôtre Dame and in the Nikolaikirche, among the others. So not bad, not bad at all, my expectations climbed pretty high!

Ja odotukset todella palkittiin, ylitettiinkin. Kuoro lauloi niin hengellisiä kuin maallisiakin lauluja ihan uskomattoman hienosti, eikä Akureyrarkirkjan akustiikassakaan ollut  valittamista. Meinasi ihan tulla tippa linssiin useamminkin kuin kerran, niin hienolta ja kauniilta laulaminen kuullosti. Onneksi olin ottanut kameran matkaan ja  tajusin videoida yhden kappaleen teillekin kuultavaksi. Pahoittelen vähän epävakaata kuvaustyyliä ja vähän kehnoa äänenlaatua. Mutta kyllä kelpasi tuollaista musiikkia kuunnella! Ei harmittanut yhtään, että olin joutunut luopumaan koti-illastani ja lähtenyt kylmään ja pimeään tarpomaan!

And my expectations were rewarded many times! The choir sang spiritual songs as well as secular songs so amazingly well, and you can't really complain about the acoustics of the church either! I was very close to crying out of joy and emotion, that is how well they performed and how beautiful it sounded. I'm really happy that I took my camera with me and that I was smart enough to record one song for you to hear as well. I apologize for the unstable filming style and a bit crackling voice... But as already said, it was fantastic! I wasn't sorry at all to give up my lazy evening and head towards the church in the cold and dark weather!

Sivistynein terveisin,
Sincerely, yours educated truly,

24. Lammaspaimenet vuonolla

Taisin luvata, että teen toisen kirjoituksen äidin ja tädin kanssa vietetystä sunnuntaista, tässäpä se siis tulee! Pidemmän roadtripin jälkeen oli vuorossa ihan pieni lähialueisiin tutustuminen ja sen jälkeen rauhallista oleilua Akureyrissä. Tarkoituksena oli suunnata Eyjafjörður-vuonon reunaa kohti pohjoista ainakin Dalvíkin kylään, mahdollisesti pidemmällekin, mikäli keli suosisi, sillä olisi mahtava nähdä meri. Itse vuono on 60 kilometriä pitkä ja leveimmillään merenpuoleisestä päästään, jossa leveyttä on jopa 25 kilometriä. Tästä Akureyrin kohdalta leveyttä taitaa löytyä puolisentoista kilometriä, vaihtelua löytyy!

Päivä oli aika viileä, mutta aurinkoinen, ja aamupalan syötyämme starttasimme auton. Retki sujui rauhallisissa merkeissä, aina välillä pysähdyimme ottamaan valokuvia. Ensimmäinen kunnollinen pysähdys tehtiin kuitenkin Dalvíkin kylässä, joka näin sunnuntaipäivänä oli aika hiljainen. Olimme kylässä hieman ennen kahtatoista, joten mikään paikka ei ollut edes auki. Ajoimme satamaan vuonoa ihmettelemään ja ihastelemaan.

Vuono näyttäytyi valitettavan pilvisenä, eikä mennyt pitkään, kun taivaalta alkoi sadella lumihiutaleita. Jatkoimme vähän eteenpäin, vaikka tässä kohtaa oli jo hyvin selvää, että mitään merta emme tulisi näkemään. Parkkeerasimme auton tiehallinnon maston nurkille (toivottavasti emme vilahtaneet missään tiekamerassa... "hullut turistit") ja ihmettelimme maisemaa tovin ennen paluuta takaisinpäin. 

Olimme päättäneet, että paluumatkalla pysähtyisimme hevoslaitumen vierelle islanninhevosia ihastelemaan. Ensimmäinen laidun ei tuottanut tulosta, kun hevosia ei olisi voinut vähempää kiinnostaa huhuilumme portilta. Sen sijaan auton huriseva ilmastointi oli aika jännä ja sitä piti tarkkailla tiiviisti, ettei se vaan hyökkäisi kimppuun! Siis se sapelihammastiikeri, joka siellä auton takana varmasti vaani. No, matka jatkui! Seuraavaa laidunta metsästäessämme päätimme tutustua myös paikallisiin lampaisiin. Se oli ehkä virhe, sillä lampaat säikähtivät läsnäoloamme ja kerääntyivät laitumen perälle joukoksi, mistä lähtivät jonossa marssimaan kohti kotia. Meille ei ihan selvinnyt, että luulivatko ne meidän "hakevan" niitä kotiin esimerkiksi syömään tai jotain muuta tarkoitusta varten vai säikähtivätkö ne niin pahasti, että päättivät sännätä kotiin. Poistuimme paikalta vähin äänin - kunhan tilanne oli ikuistettu kameraan.

Seuraavaa kunnollista hevoslaidunta metsästettiin tovi, mutta se kannatti. Pääsimme tarpomaan lumisen ojan yli portille ja ponit tulivat kuin käskystä meitä ihmettelemään. Vähän varovaisia ne olivat, mutta kertakaikkisen ihastuttavia otuksia silti. Kyllä minä vielä tällä reissulla ratsaille pääsen, se on varma se! Ennen en suostu tulemaan Suomeen... Poneja tuli katseltua hyvä tovi, mutta lopulta maltoimme hypätä autoon ja huristaa takaisin Akureyriin. 

Pyörähdys kaupan kautta, sitten asunnolle ja hyvin pian syömään. Tällä kertaa kohteena oli Greifinn-niminen ravintola, joka Bautinnin ohella tarjoaa myös paikallisia makuja. Salaattibuffet puuttui, eikä valastakaan tainnut olla listoilla, mutta saimme kaikki vatsamme täyteen, eikä ruuassa todellakaan ollut mitään moittimista. Ja ilmeisesti guesthousellani on jokin sopimus ravintolan kanssa, sillä huoneessani on muutama -15% -alennuskuponki, joita nyt iloisena käytettiin. Vatsat täysinä lähdimme rantakatua pitkin kohti HOF:in kulttuurikeskusta ja edelleen keskustaa, jossa totta kai piti päästä kahvilaan jälkkärille. Kahvilan virkaa toimitti Café Ilmur, söpö keltainen rakennus, joka tarjosi erittäin herkullisia kakkuja, kahviakin sai juoda niin monta kuppia kuin halusi!

Nam! Ja siinähän se sunnuntaikin hurahti. Olimme haaveilleet revontulista, mutta aamun pilvettömyys oli tiessään, eikä niistä näkynyt jälkeäkään. Väsymyskin alkoi painaa Suomen ajassa olevia vieraitani, joten menimme hyvissä ajoin nukkumaan. Viikonlopusta hurjan, hurjan väsyneinä vieraani heräsivät seitsemältä. Siis SEITSEMÄLTÄ maanantai aamuna. Kiitti vaan! Ihan niin aikaisin emme kuitenkaan nousseet ylös ja itse vetkuttelin sängyssä viimeiseen asti, kahdeksaan ehkä. Söimme hyvän aamupalan ja sitten olikin valitettavasti aika hypätä autoon viimeisen kerran yhdessä tällä matkalla. Äiti ja Virpi heittivät minut yliopistolle ja lähtivät kohti Reykjavikiä. Aikamoinen viikonloppu, kiitos rakas äiti ja rakas Virpi <3 

Terkuin,