34. Jouluvaloja, joulukuusi ja joulupettymys

Jo muutaman viikon ajan värikkäät jouluvalot ovat valaiseet Akureyrin harmaata keliä. Niitä on ilmaantunut koko ajan lisää niin kotien pihoihin ja ikkuinoihin kuin kauppoihinkin. Koska rakastan joulua ja joulun tunnelmaa, joudutte nyt katselemaan tunnelmakuvia ihan urakalla! Haluan kuitenkin kertoa ensin eilen pidetystä joulunavajaistapahtumasta sekä joulumarkkinoista. Olin odottanut Akureyrin joulumarkkinoita oikeastaan jo ennen kuin saavuin edes koko Islantiin, sillä visitakureyri.com-sivustolla puhutaan niistä ja muutenkin hyvästä joulutunnelmasta. 

Ei ollut markkinoita. Ei ainakaan Suomen mittapuun mukaan. Kulttuurikeskus HOF:illa oli yksi pitkä (ei kovin pitkä) pöytä, jolle oli aseteltu tavaroita myyntiin. Siis yksi pöytä, jonka kaikki tavarat olivat jo ennestään tuttuja keskustan turistikaupoista. Ei ollut joulumusiikkia, ei mitään. Kulttuurikeskuksen seinillä oli edelleen sama valokuvanäyttely kuin kuukausi sitten eli ei mitään jouluista tai edes talvista sielläkään. Pettymys oli suuri. Lähdimme tyttöjen kanssa keskustaan, koska yhden mainoksen mukaan sielläkin piti olla joulumarkkinat. Saimme aikamme etsiä tuota paikkaa, ja kun se viimein löytyi, oli pettymys ehkä vielä suurempi kuin edellisessä paikassa. Kyse oli nimittäin taiteilijoiden joulumarkkinoista, joilla ei ollut mitään tekemistä joulun kanssa. He vain sattuivat näin joulun alla myymään teoksiaan - jotka olivat esimerkiksi paahtoleipiin kirjoitettuja tekstejä ja ei-omaa-silmääni-miellyttäviä maalauksia, pääasiassa alastomista naisista.

Niin että se siitä sitten. Harmaa ja sateinen keli ei todellakaan lisännyt joulutunnelmaa. Pettyneinä raahauduimme tyttöjen kanssa Maaritin guesthouselle, jossa Aija teki kaikkien piristykseksi kuumaa joulujuomaa (omenamehua, appelsiinia, rusinoita ja joulumausteita). Vähän synkeästä olotilasta huolimatta päätimme kuitenkin mennä vielä neljältä katsomaan, miten raatihuoneentorin kuuseen sytytetään valot. Se tapahtuma olikin ihan hauska, oli lauluja ja leikkejä sekä tietysti ne valot! Kuusi oli tuotu tanskasta, minkä vuoksi (tai ehkä historiallisistakin syistä) aukion toisella laidalla liehuivat Tanskan liput, toisella laidalla Islannin liput. Keli oli kuitenkin muuttunut kylmemmäksi ja tuulisemmaksi, joten muutaman leikin (pää-olkapää-peppu islanniksi), lämmittelytanssin ja valojen syttymisen jälkeen suuntasin kotiin.

Lopuksi haluan vielä vähän kertoa Joulukissasta, joka ilmeistyi pari päivää sitten raatihuoneentorille turisteja kummastuttamaan. Musta kissa tarkkailee ihmisiä näin joulun alla ja legendan mukaan tekee ilkeyksiä sille, joka ei hanki uusia vaatteita jouluksi. Toisen, vähän kiltimmän tarinan mukaan, kissa tulee ja syö ruuat siltä, joka ei hanki uusia vaatteita. Niin tai näin, älkää antako kissan saada teitä!

Kiireesti vaatekauppaan, kaikki!
Terkuin,

33. Sateista, harmaata, arkista

Viimeiset viikot täällä Islannissa ovat rullanneet ihan mukavasti eteenpäin. Yliopistolla on tosiaan enää ihan muutama homma jäljellä, toinen hyvässä vauhdissa ja toinenkin aloitettu, mutta ollut pari päivää jäähyllä pienten ongelmien vuoksi. Meidän oli siis tarkoitus Islan kanssa eristää jäkälänäytteistä DNA:ta ja tutkia löytyykö niistä meidän tutkimusbakteeriemme sukulaisia. Kävi kuitenkin niin, että joku meni pieleen DNA:ta eristettäessä, eikä tuloksia tullut. Oddur on perhelomalla, joten ongelmatilanteiden ratkominen on vähän tavallista hitaampaa. Päätimme hypätä tästä alkutestausvaiheesta suoraan itse kokeeseen, eli testaamaan näytteitä, joissa varmasti on DNA:ta. Iik, jännittää miten käy!

Lisäksi ohjaajani antoi kasan hommia tutkimusryhmäläisilleen hoidettavaksi sillä välin, kun hän lomailee. Islalla on kädet täynnä vielä oman projektinsa kanssa, mutta minä olen ottanut hoitaakseni joitain hommia maisteri- ja tohtoriopiskelijoiden kanssa. Olen esimerkiksi laittanut uusia bakteerikantoja kasvamaan ja ensi viikolla aion eristää niistä DNA:ta. Sen olenkin tehnyt onnistuneesti sekä Suomessa että täällä Islannissa, joten olen vähän luottavaisemmin mielin kuin tuon jäkälä-jutun suhteen... 

Näihin Akureyrin yliopiston käytäntöihin on lopultakin oppinut sopeutumaan. Suurimpana eroavaisuutena ehkä se laminaarittomuus - eli työskentelyssä on saanut olla tarkkana, ettei bakteerimaljoille tai bakteerikokoelmiin pääse mitään ylimääräistä. Olen varmasti kehittänyt keuhkojanikin täällä juurikin samaisesta syystä, sillä hengityksen pidättäminen on tullut varsin tutuksi yhtenä varokeinona, hengityssuojaimesta huolimatta. Myös erilaiseen järjestykseen ja käytäntöihin on joutunut opettelemaan. Ja jos Akureyri häviää laminaarittomuudessa Jyväskylän yliopistolle, niin tilaa on täällä labrahommiin enemmän ja alkutakeltelun jälkeen myös autoklaavi on osoittautunut hyvin selkeäksi, selkeämmäksi kuin Jyväskylässä! Molemmilla yliopistoilla on siis selkeästi puolensa.

Ilma on ollut pääasiallisesti viime päivinä ihan okei, puolipilvistä, kohtalaisen viileää, mutta lähes tuuletonta. Lunta ei kuitenkaan edes yritä näkyä. Viikon sisään ehkä yhtenä päivänä lämpötila on pudonnut pakkasen puolelle, mutta silloin ei tietenkään tullut lunta. Tänään on sen sijaan ollut jopa 10 astetta lämmintä ja satanut vettä koko ajan. Niin että hyvää joulua vaan! Ei se muuten olisi niin tärkeää, mutta kun se aurinko nousee kerran vasta kymmenen jälkeen aamulla, niin lumi tekisi maisemasta hyvin paljon valoisamman. Kuuleman mukaan tilanne ei ole kuitenkaan paljon parempi siellä Suomessakaan, joten se siitä. Onneksi jouluun on vielä hieman matkaa!

Yäk sadetta. Tämä ei ole kyllä ihan tuore kuva, mutta summaa mielipiteeni hyvin.

Eilen oli näin nätti auringonnousu! (Kello oli tuolloin 9.57)

Eipä tässä muuta tällä kertaa, hyvää viikonlopun jatkoa kaikille lukijoilleni! :-)

Tällaista posti toi aiemmin tällä viikolla! Kiitos kuvista Helinä-tädille ja paketista yleensä rakkaalle äidille <3 Täällä ei myydä paperikalentereita, joten tämä tuli tarpeeseen!

Terkuin,

32. Vaihtokauppoja

Heti alkuun pahoittelut siitä, etten ole kirjoittanut toviin yhtään mitään. Aika menee hurjaa vauhtia täällä ja toisekseen olen odotellut sitä oikeaa aihetta, sen sijaan että kirjoittaisin joutavanpäiväisiä jorinoita siitä, mitä olen tehnyt (siis neulonut ja syönyt, tehnyt vähän hommia yliopistolla, ja muuta arkista). Kotopuolesta tulee kuitenkin ankaraa palautetta siitä, että jotain on pakko kirjoittaa, joten nyt kirjoitan! Ja sainpas ihanalta Iidalta mukavan aiheenkin pohdittavakseni. Kerrotaan tähän alkuun kuitenkin lyhyesti niitä arkisia kuulumisia.

Yliopistolla hommat sujuvat oikeastaan aika hyvin. Olen saanut melkein kaikki Oddurin ennen tänne tuloani listaamat asiat tehtyä, viimeisetkin tehtävät on aloitettu. Tämän lisäksi haluan kirjoittaa jotain raportintynkää asiasta sekä tietenkin Oddurille pitää jättää muistiinpanot siitä mitä olen tehnyt, miten olen tehnyt ja mitä olen saanut tuloksiksi. Taisin valittaa joskus jo siitä, miten tuntuu etten ole ihan kamalasti edes tehnyt mitään, mutta paperille listattuna työmäärä alkaakin tuntua ihan kiitettävältä. Ja ohjaajakin on vaikuttanut tyytyväiseltä! 

Vapaa-aikani olen oikeasti käyttänyt lähinnä neuloen. Viime perjantaina pistimme elämän risaiseksi Maaritin kanssa ja menimme testaamaan Akureyrin parasta ravintolaa (Trip Advisor -nettisivun mukaan), RUB23:sta. Eipä minulla ole oikeastaan pahaa sanottavaa ravintolasta, ruoka oli superhyvää ja paikka aivan ihanan näköinen. Ruuan jälkeen suuntasimme teekupposen äärelle Bláa Kannaniin neulomaan. Lauantaina vietimme latvialaisen Aijan syntymäpäiviä ja kävimme syömässä Bryggjanissa. Jälkkäriksi jätskit Ísbudinista ja sen jälkeen elokuviin uusinta Nälkäpeliä katsomaan. Hyvä elokuva, hyvä päivä, kivaa oli! Sunnuntain vietinkin yksin kotosalla ja neuloin sukan alusta loppuun. Katsotaan, koska jaksan tehdä sille parin.

Tällaista tämä elämäni täällä siis on ollut, en voi itse ainakaan valittaa! Sitten siirrynkin sujuvasti seuraavaan aiheeseen, nimittäin tämän kirjoituksen pääaiheeseen. Iida kysyi, että mitä asioita Suomesta kaipaan ja mitä asioita tulen Islannista kaipaamaan, kun palaan Suomeen. Hmm, tätä pitääkin ihan kunnolla pohtia! 

Suomesta kaipaan niiden oleellisten asioiden, eli tuttujen ihmisten, lisäksi ehdottomasti ruisleipää. Vaasan Jälkiuuniruispaloja, kiitos! Tietysti kaipaan sitäkin, että ympärillä puhutaan tuttua kieltä ja että voin itse puhua tuttua kieltä muille. Se on helpottanut äidinkielenkaipuutani, että olen saanut Maaritin kanssa höpöttää suomeksi niin paljon. Näin talven tullen kaipaan sitä, että vaikka se päivä siellä Suomessakin on lyhyt, aurinko kuitenkin nousee aikaisemmin. Täällä se nousee nimittäin vasta kymmenen aikaan, mikä on tuonut omat haasteensa heräämiseen... Alkuun kaipasin euroja, koska tämä islannin kruunu ei taivu euroiksi mitenkään järkevästi. Yksi kruunu on noin 0,0065 euroa eli 15 000 kruunua on suunnilleen 100 euroa. Niin että koitapa siinä nyt sitten kaupassa päätellä, että paljonko vaikkapa 269 kruunua maksava lankakerä on euroissa (noin 1,75 €). Mutta kaikkeen tottuu. Alkuun kaipasin myös suomalaisia hintoja, sillä kaikki tuntui hurjan kalliilta, mutta osa tavaroista ja palveluista on itse asiassa halvempia täällä kuin Suomessa, osa toki kalliimpia, keskimäärin on siis ihan hyvä.

Islannista tulen ihan varmasti kaipaamaan maisemia, näitä uskomattomia suuria vuoria ympärilläni, karuja maisemia ja uskomattomia vesiputouksia sekä muita luonnon muovaamia nähtävyyksiä. Meillekin sellaisia Suomeen, kiitos! Sen lisäksi tulen kaipaamaan ihmisten ystävällisyyttä, sitä, että se ainoa auto pysähtyy suojatiellä päästämään jalankulkijan yli, sitä, että ne asiakaspalvelijat ovat oikeasti hyväntuulisia ja palvelualttiita, sitä, miten tuntemattomat tervehtivät kadulla... Ylipäätään tätä kokemuksena, tietysti, koska täällä on ollut ihan mahdottoman upeaa ja uskomatonta!

Tulen siis muistelemaan tätä kokemusta lämmöllä, vaikka tietysti on aina mukava palata kotiin. Seuraavaksi lähden lievittämään koti-ikävää menemällä syömään ruotsalaisia (tai ruotsalaisen tekemiä) lihapullia, kun ruotsalaisvaihtari Manda on niitä kokannut! Nam!

Terkuin,

31. Ihania islantilaisia

Koittihan se viimein sekin aika, että meikäläinen pääsi aidon islantilaisen issikan selkään. Kaksi kuukautta siihen meni, mutta odottelu oli kyllä kokemuksen arvoinen. Jyväskyläläiskaverini Eini päätti avomiehensä kanssa lähteä lomailemaan Islantiin, ja koska Einikin on heppatyttö (haha), päätimme ehdottomasti lähteä yhdessä heppailemaan. Myös brittityttö Isla lähti mukaamme. Sunnuntaina lähdimme hyvissä ajoin vuokra-autolla kohti Grenivíkin lähellä sijaitsevaa tallia kohti. Pólar Hestar järjestää eri mittaisia issikkavaelluksia aina tunnin retkistä usean päivän retkiin. Me valitsimme kahden tunnin retken, jolle tuli hintaa 7000 kruunua, siis noin 46 euroa - samanlainen kahden tunnin reissu Jyväskylän islanninhevostallilla maksaa 53 euroa.

Meidän oli määrä olla puolta tuntia ennen retken alkua tallilla, niin että ehtisimme auttaa laittamaan ratsumme kuntoon. No, koska lähdimme hyvissä ajoin, olimme myös ajoissa perillä. Ehdimme siis tehdä tuttavuutta tilan kahden koiran kanssa, ja ne olivatkin erittäin seurallisia kavereita! Tovin odottelun jälkeen koputtelimme tallirakennuksen ovelle ja oppaamme Johanna pisti vaatteet niskaan ja lähti hakemaan meille hevosia.

Pólar Hestarin hevoslauma on tallin nettisivujen mukaan yli satapäinen, mutta pihaan ei näkynyt kuitenkaan yhtään hevosta ja ihmettelimmekin vähän, että onkohan niitä edes. Pian Johanna palasi takaisin kolmea ruskeaa ja yhtä kirjavaa hevosta taluttaen. Ja voi miten pieniltä issikat näyttivätkään, myös kirjava, joka oli yksi tallin isoimmista hevosista, ehkäpä noin 150 senttimetriä säkäkorkeudeltaan. Saimme käsiimme harjat ja aloimme valmistella hevosiamme tulevaan koitokseen. Vielä suitset, satulat ja ratsastajille kypärät, minkä jälkeen nelihenkinen joukkomme lähti kohti seikkailua.

Reissu oli uskomaton! Ratsastimme paikoin alempana laaksossa, paikoin kiipesimme vähän vuorenrinnettä ylöspäin. Saimme nauttia häikäisevistä maisemista sekä upeasta auringonlaskusta islanninhevosten kyydittäessä meitä tasaisesti ja pehmeästi eteenpäin. Aina välillä pysähdyimme ihailemaan näkymiä ja ottamaan kuvia. Kaksi tuntia meni nopeasti, eikä parempaa säätäkään olisi voinut toivoa! Taivas oli lähes pilvetön ja aurinko paistoi - toki se oli kello kahden aikaan jo laskemassa, eikä mennyt pitkään paluumme jälkeen, kun ulkona oli kunnolla pimeää. Oli kuitenkin kohtalaisen lämmin keli ja vaatetta riittävästi. Kylmyys iski oikeastaan vasta vähän ennen kuin palasimme tallille.

Ratsastuksen jälkeen hoidimme hevoset ja veimme ne laitumelle. Sitten saimme itse lisää hemmottelua osaksemme, kun meille tarjottiin kahvia, teetä tai kaakaota sekä erilaisia islantilaisia pikkuleivoksia. Nam. Juttelimme ihan hyvän tovin Johannan kanssa ja kävi ilmi, että hän on kotoisin Saksasta ja ollut nyt tilalla kolme kuukautta työharjoittelussa. Taidankin tietää mitä teen, mikäli minulle ei ole valmistumisen jälkeen töitä omalta alalta... Retki oli siis kertakaikkisen onnistunut. Ehkä vähän jäi harmittamaan se, että valokuvata sai ainoastaan pysähdyksistä. Onneksi pysähdyksiä kuitenkin oli, niinpä teille on jotain näytettävää!

Poniterkuin,

30. Iskän vierailu eli Karjalanpiirakkasatu osa 2

Niin siinä onneksi kävi, että iskä löysi tiensä perille Akureyriin myöhään perjantaina. Lauantaina oli määrä herätä hyvissä ajoin syömään aamiaista. Iskä oli jo kierrellyt hetken kaupungilla ja soitti sitten, että nyt mars aamupalalle tänne keskustaan, jos täällä joku paikka on - ja tottahan on, joten Akureyri Backpackersissä näimme. Kello ei ollut ihan vielä kymmentäkään, joten sitä kuuluisaa brunssia ei ollut saatavilla. Sen sijaan tarjolla oli ihan tavallinen aamiainen: leipää, jugurttia, mysliä, kahvia, tuoremehua ja niin edelleen. Niin ja tietysti paikallinen aamuerikoisuus eli turskaöljyä. Vähän epäilytti, mutta pitihän sitä maistaa, ja niin skoolasimme iskän kanssa turskasnapseilla hyvän päivän käyntiin!

Melko pian aamupalan jälkeen otimme suunnaksi Goðafoss-putouksen, sinne kun ei ollut kuin noin 50 kilometriä Akureyrista eli ehtisimme hyvin sinne ja takaisin, ennen kuin Kansainvälinen Keittiö aukaisisi ovensa kello kahdelta. Tällä kertaa putouksen maisema oli jälleen lumeton, mutta kuten aikaisemminkin, oli se häikäisevän upea. Lienee siis sanomattakin selvää, että iskäkin ihastui siihen. Pieni vesisade meillä oli riesanamme, mutta muuten oli ihan kohtalaisen hyvä keli, ei liian kylmä tai tuulinen sää. Bonuksena oli ehdottomasti se, että näimme kiirunakoiraan (lintutunnistuksesta kiitokset Einille!). Emme olisi suojavärityksen vuoksi koko lintua edes huomanneet, ellei se olisi pelästynyt meitä ja lähtenyt liikkumaan. 

Aikamme ihmeteltyämme olikin jo aika kiiruhtaa takaisin kotikaupunkiin. Kävimme Pelastusarmeijalla, sillä olin jälleen unohtanut, että se parempi kirppis eli Punainen Risti ei ole lauantaisin auki. Sitten nopeasti vaatteet vaihtoon ja kohti Ketilhúsia, jonne saavuimme pari minuuttia ennen kahta eli juuri sopivasti. Pian olikin vuorossa esitykset. Näimme tanssiesityksiä sekä yhden lauluesityksen, ennen kuin pääsimme herkkuihin käsiksi. Ja voi mitä herkkuja olikaan tarjolla, varmaan ainakin kahdestakymmenestä eri maasta oli ruokaa, useasta maasta vieläpä montaakin laatua! Päivän parhaimmistoon kuuluivat muun muassa Slovakian kaalisalamikeitto (tai joku salamityyppinen makkara siinä oli), Bulgarian kaali- ja viininlehtikääryleet riisi-liha-mauste-täytteellä, Thaimaan tulinen nuudelihässäkkä sekä kalakeitto, Sveitsin racklette sekä Iso Britannian lämmin omenamaustejuoma. Tarjolla oli siis hyvin monenmoista suolaista ja makeaa herkkua, keittoa, juomia ja niin päin pois. Vatsa tuli täyteen, eikä läheskään kaikkea tullut edes maistettua.

Porukkaa oli paljon ja kaksikerroksisen tilan kiertäminen otti aikansa. Ihmisiltä tuntui osin katoavan taas käytöstavat, joukossa tyhmyys tiivistyy. Osa etuili, osa jäi jonon tukkeeksi juoruamaan jonkun kanssa ja niin edelleen. Mitään vakavaa tämä ei kuitenkaan ollut ja tunnelma oli koko ajan hyvä ja ihmiset iloisella mielellä. Kun olimme iskän kanssa kiertäneet tarpeeksi, päästin Maaritin omalle kierrokselleen ja vastasin hetken piirakkatarjoilusta. Tässä kohtaa ruuhkat olivat selvästi hälvenneet ainakin alakerrasta, jossa oma Suomi-pöytämme oli, enkä ehtinyt kovinkaan monelle ihmiselle kertomaan mystisistä karjalanpiirakoistamme, ennen kuin Maarit palasi takaisin. Ne muutamat pöydässä käyneet kehuivat kuitenkin karjalanpiirakoita hyviksi, vaikka oudoksuivatkin ensin rukiin ja riisipuuron sekä munavoin yhdistelmää. Ja Maarit kertoi, että aiemmin pöydässä oli käynyt yksi pikkupoika kolme kertaa, eikä ollut äitinsä mukaan suostunut syömään mitään muuta. Hah, lapsen suusta kuulee totuuden! Lopulta piirakoita jäi jäljelle viisi kappaletta eli ihan hyvin meni kaupaksi!

Vähän ennen neljää lähdimme iskän kanssa vatsat täynnä ja onnellisina takaisin guesthouseeni, jossa ohjelmoituani iskän navigaattorin oli eron hetki. Kyllä harmittaa, että iskän vierailu oli näin lyhyt. Kerrankin olisi ollut käytössä sellainen auto, jolla olisi voinut käydä henkilöautoilta suljetuilla F-teilläkin. No, lyhytkin visiitti on silti ehdottomasti parempi kuin ei visiittiä ollenkaan. Siispä iso kiitos isille käynnistä ja tuliaisista <3

Terkuin,

Tyttö, joka ei tippunut jokeen

29. Operaatio Karjalanpiirakat

Hups, jopas edellisestä tekstistä onkin vierähtänyt aikaa, mutta sellaista se elämä täällä on tuntunut olevan. Aika vain katoaa. Juurihan minä vasta tulin tänne Islantiin ja nyt on enää neljä viikkoa jäljellä. Siis neljä viikkoa! Mutta mistäpäs minä kirjoittaisin ensimmäisenä, jonkin verran kerrottavaa on. No, olenkohan maininnut siitä kansainvälisestä ruokapäivästä? Akureyrin ulkomaalaisilla on oma yhdistys, Multicultural Council of Akureyri, ja tämä International Kitchen eli kansainvälinen keittiö on ilmeisesti ihan jokavuotinen perinne, jossa Akureyrissä asuvat ulkomaalaiset pääsevät kokkaamaan ja leipomaan herkkuja kotimaastaan. Tapahtuma on avoin ja ilmainen, tänä vuonna se järjestettiin Ketilhúsilla ihan keskustassa. 

Kävimme Maaritin kanssa yhdessä kokouksessa joskus kuukausi sitten kuulemassa vähän tarkempia ohjeita siitä, mitä tuleman piti. Edellisenä vuonna tapahtuma oli järjestetty kulttuurikeskus HOF:illa yhdessä jonkun toisen kansainvälisyystapahtuman kanssa, ja kävijöitä oli ollut kai useampi sata. Tänä vuonna tila oli pienempi, eikä kävijöitä ollut odotettavissa ihan niin paljon, mutta ruokaa saisi kuitenkin tehdä ihan reippaasti. Olimme Maaritin kanssa päättäneet tehdä karjalanpiirakoita ja munavoita. Perjantaina oli leipomispäivä, ja Maaritin päästyä neljän maissa yliopistolta, kävimme heti tuumasta toimeen. Minä aloitin keittelemään puuroa ja Maarit askarteli Suomi-pöytämme koristeiksi kasan Suomen lippuja!

Valmistimme kolme litraa riisipuuroa ja ihan kiitettävästi ruistaikinaa. Riisipuuro otti oman aikansa tekeytyä, mutta viimein pääsimme hommiin. Koska ruuan piti olla helppoa syötävää, päätimme tehdä minikarjalanpiirakoita - ja minejä niistä tulikin! Kiljahtelimme Maaritin kanssa ihastuksesta, sillä pienet  luomuksemme näyttivät hurjan söpöiltä! 

Viitisen tuntia siinä leipoessa ja siivotessa meni, mutta saimme tehtyä noin 170 karjalanpiirakkaa. Ei yhtään hullummin, vai mitä! Päätimme palkita itsemme urakasta ja lähdimme Ísbudiniin jäätelölle. Odotin myös isääni saapuvaksi, joten koitin kovasti hoputtaa tyttöjä, että nyt pitää oikeasti mennä! Saimme jäätelöt tilattua ja istuimme pöytään niistä nauttimaan, kun totesin, että kaksi minuuttia ja sitten iskä soittaa olevansa perillä. Tytöt eivät ihan meinanneet uskoa, että kukaan voi olla niin täsmällinen ja tietää tarkalleen saapumisaikaansa, mutta iskä ei pettänyt odotuksia, vaan kahden minuutin päästä toteamisestani soi puhelin. Jee, suomalaista täsmällisyyttä parhaimmillaan! Hyvästelin tytöt ja lähdin iskää vastaan.

Mitäs sitten tapahtui, sen saatte kuulla seuraavassa kirjoituksessa! 

Terveisin,