Hups, jopas edellisestä tekstistä onkin vierähtänyt aikaa, mutta sellaista se elämä täällä on tuntunut olevan. Aika vain katoaa. Juurihan minä vasta tulin tänne Islantiin ja nyt on enää neljä viikkoa jäljellä. Siis neljä viikkoa! Mutta mistäpäs minä kirjoittaisin ensimmäisenä, jonkin verran kerrottavaa on. No, olenkohan maininnut siitä kansainvälisestä ruokapäivästä? Akureyrin ulkomaalaisilla on oma yhdistys, Multicultural Council of Akureyri, ja tämä International Kitchen eli kansainvälinen keittiö on ilmeisesti ihan jokavuotinen perinne, jossa Akureyrissä asuvat ulkomaalaiset pääsevät kokkaamaan ja leipomaan herkkuja kotimaastaan. Tapahtuma on avoin ja ilmainen, tänä vuonna se järjestettiin Ketilhúsilla ihan keskustassa.
Kävimme Maaritin kanssa yhdessä kokouksessa joskus kuukausi sitten kuulemassa vähän tarkempia ohjeita siitä, mitä tuleman piti. Edellisenä vuonna tapahtuma oli järjestetty kulttuurikeskus HOF:illa yhdessä jonkun toisen kansainvälisyystapahtuman kanssa, ja kävijöitä oli ollut kai useampi sata. Tänä vuonna tila oli pienempi, eikä kävijöitä ollut odotettavissa ihan niin paljon, mutta ruokaa saisi kuitenkin tehdä ihan reippaasti. Olimme Maaritin kanssa päättäneet tehdä karjalanpiirakoita ja munavoita. Perjantaina oli leipomispäivä, ja Maaritin päästyä neljän maissa yliopistolta, kävimme heti tuumasta toimeen. Minä aloitin keittelemään puuroa ja Maarit askarteli Suomi-pöytämme koristeiksi kasan Suomen lippuja!
Valmistimme kolme litraa riisipuuroa ja ihan kiitettävästi ruistaikinaa. Riisipuuro otti oman aikansa tekeytyä, mutta viimein pääsimme hommiin. Koska ruuan piti olla helppoa syötävää, päätimme tehdä minikarjalanpiirakoita - ja minejä niistä tulikin! Kiljahtelimme Maaritin kanssa ihastuksesta, sillä pienet luomuksemme näyttivät hurjan söpöiltä!
Viitisen tuntia siinä leipoessa ja siivotessa meni, mutta saimme tehtyä noin 170 karjalanpiirakkaa. Ei yhtään hullummin, vai mitä! Päätimme palkita itsemme urakasta ja lähdimme Ísbudiniin jäätelölle. Odotin myös isääni saapuvaksi, joten koitin kovasti hoputtaa tyttöjä, että nyt pitää oikeasti mennä! Saimme jäätelöt tilattua ja istuimme pöytään niistä nauttimaan, kun totesin, että kaksi minuuttia ja sitten iskä soittaa olevansa perillä. Tytöt eivät ihan meinanneet uskoa, että kukaan voi olla niin täsmällinen ja tietää tarkalleen saapumisaikaansa, mutta iskä ei pettänyt odotuksia, vaan kahden minuutin päästä toteamisestani soi puhelin. Jee, suomalaista täsmällisyyttä parhaimmillaan! Hyvästelin tytöt ja lähdin iskää vastaan.
Mitäs sitten tapahtui, sen saatte kuulla seuraavassa kirjoituksessa!
Terveisin,
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti