25. Taivaallisen hyvää musiikkia - Heavenly good music

Tiistaina 19.30 Maarit laittoi facebookissa viestiä, että kello 20.00 on Akureyrin kirkossa joku kuoro esiintymässä. Olin jo ihan valmistautunut iltalepoon, mutta koska tilaisuus oli ilmainen ja oikeastaan oli jo korkea aika päästä tutustumaan kukkulalla sijaitsevaan kirkkoon sisältäkin päin, päätin ryhdistäytyä ja lupasin tavata Maaritin ja tytöt kirkolla. 

On Tuesday at 19:30 Maarit, another Finnish girl in Akureyri, texted me that there is some choir singing in the Akureyri Church at 20:00. I was already settled for having a lazy evening but since the concert was free and I've been planning to go to see the church, I thought why not, and agreed to meet Maarit and other girls at the church.

Akureyrarkirkja on valmistunut vuonna 1940 ja Wikipedia kertoo, että siellä on 3200-pilliset urut. Niiden soittoa en vielä tällä kertaa päässyt kuulemaan, katsotaan pääsenkö myöhemmin. Kirkko on sisältä kohtalaisen pieni, vain yksi käytävä. Tämä tekee siitä kuitenkin jotenkin kodikkaan ja lämpimän, etenkin illan pimettyä oli mukava astua valaistuun ja lämpimään kirkkoon. Kirkon katosta roikkuu laiva, joka pohjoismaisen uskomuksen mukaan turvaa merellä olevien rakkaiden matkaa. Ilmeisesti myös Tanskassa tämä on tavallinen ilmiö, kertoi vaihto-opiskelija Lin, mutta me Maaritin ja latvialaisen Aijan kanssa olimme hämmästyneitä. 

Akureyrarkirja is built in 1940, and Wikipedia tells that they have 3200-pipe organ. Nobody played it this time, let's see if I have another chance to hear that while I'm here! The church itself is a small one-isle space. This, however, makes it somehow very warm and cozy. And it was really nice to step into the well-lit church when it was already dark and cold outside. There is a ship hanging in the ceiling of the church, and the Scandinavian belief is that it protects the journey of the loved ones in the sea. Apparently these ships are quite common in Denmark as well, said a Danish exchange student Lin, but me, Maarit and a Latvian girl Aija were kind of astonished.

Oma kokemukseni kirkoista ei ole tietenkään mikään kovin mittava, joten olen voinut missata monet kirkkolaivat. Wikipedia kertoo, että Suomessakin laivoja löytyy joistain kirkoista, erityisesti rannikolta. Pakko vielä lisätä sekin, että ilmeisesti Ahvenanmaalla, Ruotsissa ja Norjassa kirkkolaiva kiinnitettiin hamppuköysillä kattoon ja sen liikkeistä ennustettiin säätä ja tuulen suuntaa. Aika hauskaa! Ja tulipa sivistettyä nyt itseään!

Sitten eteenpäin! Kirkossa ei ollut esiintymässä mikä tahansa kuoro, vaan Manchesterissä perustettu britannialaiskuoro, John Powell Singers. Tämä noin kolmekymmenhenkinen kuoro aloitti Islannin kiertueensa Akureyrin kirkosta ja jatkoi matkaansa vielä kolmeen paikkaan. Kuoro kiertää joka toinen vuosi ulkomailla esiintymässä ja käsiohjelman mukaan on viimeksi esiintynyt muun muassa Nôtre Damessa sekä Nikolainkirkossa. Ei mikään turha kuoro siis, odotukset olivat korkealla!

My personal experience of churches is not very notable, though, so I could have just missed those church ships. Wikipedia tells that we have those in Finland, especially in the churches located in the coastal region. And I have to add that apparently in Åland, Sweden and Norway these ships used to be attached with hemp ropes to the ceiling, and the ship's movement were used to predict weather and the direction of the wind. Pretty funny, don't you think? And I also get to educate myself at the same time! 

And then forward! It wasn't any choir performing but the British John Powell Singers, founded in Manchester. This about 30-person-strong choir started its tour in Iceland from Akureyri and is going to perform in three other places in Iceland as well. The choir is performing abroad every other year and the brochure says that they have been performing in the Nôtre Dame and in the Nikolaikirche, among the others. So not bad, not bad at all, my expectations climbed pretty high!

Ja odotukset todella palkittiin, ylitettiinkin. Kuoro lauloi niin hengellisiä kuin maallisiakin lauluja ihan uskomattoman hienosti, eikä Akureyrarkirkjan akustiikassakaan ollut  valittamista. Meinasi ihan tulla tippa linssiin useamminkin kuin kerran, niin hienolta ja kauniilta laulaminen kuullosti. Onneksi olin ottanut kameran matkaan ja  tajusin videoida yhden kappaleen teillekin kuultavaksi. Pahoittelen vähän epävakaata kuvaustyyliä ja vähän kehnoa äänenlaatua. Mutta kyllä kelpasi tuollaista musiikkia kuunnella! Ei harmittanut yhtään, että olin joutunut luopumaan koti-illastani ja lähtenyt kylmään ja pimeään tarpomaan!

And my expectations were rewarded many times! The choir sang spiritual songs as well as secular songs so amazingly well, and you can't really complain about the acoustics of the church either! I was very close to crying out of joy and emotion, that is how well they performed and how beautiful it sounded. I'm really happy that I took my camera with me and that I was smart enough to record one song for you to hear as well. I apologize for the unstable filming style and a bit crackling voice... But as already said, it was fantastic! I wasn't sorry at all to give up my lazy evening and head towards the church in the cold and dark weather!

Sivistynein terveisin,
Sincerely, yours educated truly,

24. Lammaspaimenet vuonolla

Taisin luvata, että teen toisen kirjoituksen äidin ja tädin kanssa vietetystä sunnuntaista, tässäpä se siis tulee! Pidemmän roadtripin jälkeen oli vuorossa ihan pieni lähialueisiin tutustuminen ja sen jälkeen rauhallista oleilua Akureyrissä. Tarkoituksena oli suunnata Eyjafjörður-vuonon reunaa kohti pohjoista ainakin Dalvíkin kylään, mahdollisesti pidemmällekin, mikäli keli suosisi, sillä olisi mahtava nähdä meri. Itse vuono on 60 kilometriä pitkä ja leveimmillään merenpuoleisestä päästään, jossa leveyttä on jopa 25 kilometriä. Tästä Akureyrin kohdalta leveyttä taitaa löytyä puolisentoista kilometriä, vaihtelua löytyy!

Päivä oli aika viileä, mutta aurinkoinen, ja aamupalan syötyämme starttasimme auton. Retki sujui rauhallisissa merkeissä, aina välillä pysähdyimme ottamaan valokuvia. Ensimmäinen kunnollinen pysähdys tehtiin kuitenkin Dalvíkin kylässä, joka näin sunnuntaipäivänä oli aika hiljainen. Olimme kylässä hieman ennen kahtatoista, joten mikään paikka ei ollut edes auki. Ajoimme satamaan vuonoa ihmettelemään ja ihastelemaan.

Vuono näyttäytyi valitettavan pilvisenä, eikä mennyt pitkään, kun taivaalta alkoi sadella lumihiutaleita. Jatkoimme vähän eteenpäin, vaikka tässä kohtaa oli jo hyvin selvää, että mitään merta emme tulisi näkemään. Parkkeerasimme auton tiehallinnon maston nurkille (toivottavasti emme vilahtaneet missään tiekamerassa... "hullut turistit") ja ihmettelimme maisemaa tovin ennen paluuta takaisinpäin. 

Olimme päättäneet, että paluumatkalla pysähtyisimme hevoslaitumen vierelle islanninhevosia ihastelemaan. Ensimmäinen laidun ei tuottanut tulosta, kun hevosia ei olisi voinut vähempää kiinnostaa huhuilumme portilta. Sen sijaan auton huriseva ilmastointi oli aika jännä ja sitä piti tarkkailla tiiviisti, ettei se vaan hyökkäisi kimppuun! Siis se sapelihammastiikeri, joka siellä auton takana varmasti vaani. No, matka jatkui! Seuraavaa laidunta metsästäessämme päätimme tutustua myös paikallisiin lampaisiin. Se oli ehkä virhe, sillä lampaat säikähtivät läsnäoloamme ja kerääntyivät laitumen perälle joukoksi, mistä lähtivät jonossa marssimaan kohti kotia. Meille ei ihan selvinnyt, että luulivatko ne meidän "hakevan" niitä kotiin esimerkiksi syömään tai jotain muuta tarkoitusta varten vai säikähtivätkö ne niin pahasti, että päättivät sännätä kotiin. Poistuimme paikalta vähin äänin - kunhan tilanne oli ikuistettu kameraan.

Seuraavaa kunnollista hevoslaidunta metsästettiin tovi, mutta se kannatti. Pääsimme tarpomaan lumisen ojan yli portille ja ponit tulivat kuin käskystä meitä ihmettelemään. Vähän varovaisia ne olivat, mutta kertakaikkisen ihastuttavia otuksia silti. Kyllä minä vielä tällä reissulla ratsaille pääsen, se on varma se! Ennen en suostu tulemaan Suomeen... Poneja tuli katseltua hyvä tovi, mutta lopulta maltoimme hypätä autoon ja huristaa takaisin Akureyriin. 

Pyörähdys kaupan kautta, sitten asunnolle ja hyvin pian syömään. Tällä kertaa kohteena oli Greifinn-niminen ravintola, joka Bautinnin ohella tarjoaa myös paikallisia makuja. Salaattibuffet puuttui, eikä valastakaan tainnut olla listoilla, mutta saimme kaikki vatsamme täyteen, eikä ruuassa todellakaan ollut mitään moittimista. Ja ilmeisesti guesthousellani on jokin sopimus ravintolan kanssa, sillä huoneessani on muutama -15% -alennuskuponki, joita nyt iloisena käytettiin. Vatsat täysinä lähdimme rantakatua pitkin kohti HOF:in kulttuurikeskusta ja edelleen keskustaa, jossa totta kai piti päästä kahvilaan jälkkärille. Kahvilan virkaa toimitti Café Ilmur, söpö keltainen rakennus, joka tarjosi erittäin herkullisia kakkuja, kahviakin sai juoda niin monta kuppia kuin halusi!

Nam! Ja siinähän se sunnuntaikin hurahti. Olimme haaveilleet revontulista, mutta aamun pilvettömyys oli tiessään, eikä niistä näkynyt jälkeäkään. Väsymyskin alkoi painaa Suomen ajassa olevia vieraitani, joten menimme hyvissä ajoin nukkumaan. Viikonlopusta hurjan, hurjan väsyneinä vieraani heräsivät seitsemältä. Siis SEITSEMÄLTÄ maanantai aamuna. Kiitti vaan! Ihan niin aikaisin emme kuitenkaan nousseet ylös ja itse vetkuttelin sängyssä viimeiseen asti, kahdeksaan ehkä. Söimme hyvän aamupalan ja sitten olikin valitettavasti aika hypätä autoon viimeisen kerran yhdessä tällä matkalla. Äiti ja Virpi heittivät minut yliopistolle ja lähtivät kohti Reykjavikiä. Aikamoinen viikonloppu, kiitos rakas äiti ja rakas Virpi <3 

Terkuin,

23. Ihania vieraita ja seikkailuja

Perjantaina vähän kahden jälkeen tuli ilmoitus, että Akureyri häämöttää. Ilmoitus tuli aika lyhyellä varoitusajalla, mutta onneksi mitään tärkeää ei ollut kesken, niinpä pakkasin kimpsuni ja kampsuni yliopistolla ja lähdin ulos odottamaan äitiä ja Virpi-tätiä saapuvaksi. Sainkin ihan hyvän tovin odotella ja lopulta kävi ilmi, että odottelinkin ihan väärässä paikassa. Pääasia oli kuitenkin se, että löysimme toisemme ja pääsimme yhdessä majapaikkaan tavaroita viemään. 

Perjantai sujui rauhallisesti, kävimme vähän kävelemässä keskustassa ja syömässä Bautinn-nimisessä ravintolassa, se on yhdessä kaupungin vanhimmista rakennuksista. Bautinn tarjoaa perinteistä islantilaista ruokaa, ja olen sinne jo hyvän tovin halunnut mennä syömään. Listalla oli paljon erilaisia kala-annoksia sekä tietenkin lammasta, mutta päädyin vähän erikoisempaan perinneruokaan, nimittäin valaaseen. Alkuun saimme hakea keittoa, leipää ja salaattia runsaasta noutopöydästä. Itse pääruoka vähän hirvitti, mutta osoittautui hurjan hyväksi! Nam, voin kyllä lämpimästi suositella sitä kaikille - vai pitäisiköhän tämä jättää ekologina sanomatta... Myös vieraat tykkäsivät ruuistaan, äiti kalasta ja Virpi lampaasta. 

Ruuan jälkeen piti vähän haahuilla keskustassa ja kierrellä ihastelemassa ja hypistelemässä kaikkea turistikaupoissa. Taisipa sieltä jotain tarttua mukaankin ja ihmekös tuo, nehän ovat pullollaan ihanaa tavaraa! Kun vatsoissa oli vähän tilaa, vein siskokset Eymundssonille herkuttelemaan. Kahvia, teetä ja Sara-leivoksia, minulle chili-frappea. Nam! Sittenhän kello alkoikin olla jo aika paljon, Suomessa siis, joten suuntasimme takaisin guesthouseen, jossa vieraat aika nopeasti nukahtivat. Voi poloja!

Aamulla keitimme kahvit ja teet, maistelimme paikallista leipää ja suuntasimme auton nokan kohti Mývatnia. Maailma näyttäytyi tällä kertaa jälleen ihan erilaisena: talvisena, lumisena ja aika kylmänä. Goðafoss oli silti mahtava tai ehkä juuri siksi. Putousten lomasta pilkotti jääpuikkoja ja jotenkin turkoosi vesi tuntui vielä turkoosimmalta valkoisen maailman keskellä.

Vessatauon jälkeen matka jatkui ja Mývatnilla, hyttysjärvellä, ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli Dimmuborgirin laavamuodostelmat. Mustat linnoitukset olivat nekin peittyneet valkoiseen lumeen. Paikka näytti jollain tapaa ehkä tarumaisemmalta. Lumi korosti röpöpintoja ja muodosti niihin kasvoja ja hahmoja vielä selkeämmin kuin aikaisemmin. Yhtä kaikki, olen erittäin tyytyväinen, että olen päässyt näkemään näitä maisemia ennen talvea ja talvella.

Dimmuborgirin jälkeen olisimme halunneet mennä katsomaan Grjótagjá:n laavaluolaa, joka valitettavasti jäi näkemättä minulta ja Rikultakin. Nyt tiet olivat lumiset, eikä patikointi-innokkaita ollut, joten skippasimme sen ja siirryimme suoraan lounaaseen. Jarðböðin eli maauimala tarjosi jälleen herkullista parsakeittoa ja maan alla kypsytettyä leipää nieriäfileillä. Emme olleet valmiita vielä pulikointiin, vaan jatkoimme yli Námafjall-vuoren juurelle Hveririin kiehuvia muta-altaita ja rikkihöyryjä päästeleviä fumaroleja ihastelemaan. Haju oli jälleen hyvin... vaikuttava... ja geotermisen toiminnan vuoksi alueen välittömässä läheisyydessä ei ollut ihan mahdottomasti luntakaan. Paikalla kävi vain ihan järkyttävä tuuli ja ulkona tuli vähän vilu. Aikamme ihasteltuamme hyppäsimme jälleen autoon.

Myös Vítin räjähdyspurkauskraateri jäi näkemättä huonokuntoisten teiden takia. Se ei kuitenkaan meitä matkalaisia pahemmin harmittanut, sillä hyisen tuulen armoilta oli ihana päästä lämpimiin altaisiin lillumaan. Tai niinhän sitä ainakin hetken luultiin. Pulikointi maauimalassa ei nimittäin ollut ihan niin lämmintä touhua, kuin olisi voinut kuvitella. Ulkona pauhaava viima kävi paljaaseen päähän aika hyvin. Löysimme kuitenkin kohtalaisen suojaisan paikan ja kykenimme nautiskelemaan olosta aikamme. Nautimme vielä kahvit ennen lähtöä takaisin Akureyriin. 

Saavuimme perille iltahämärissä, mutta ennen pimeän tuloa. Talvi tuo omat haasteensa retkiin myös valonpuutteena, eivätkä tosiaan kaikki tiet ole ajokuntoisia talvella - siis ainakaan pienellä autolla. Kyllä paikallisten nelivetojättiautoilla varmasti kelpaa huristella missä vaan. Mahtava reissu kaikesta huolimatta. Äiti ja Virpi saivat myös huomata sen, miten nopeasti säätilat Islannissa vaihtelevat. Ennen nukkumaanmenoa jaksoimme vielä lähteä keskustaan ja Kung Fu -nimiseen japanilaisravintolaan sushia syömään sekä tietenkin jälkkärikahveille ja -teelle Bláa Kannaniin eli Siniseen Kannuun. 

Sunnuntai-päivästä ja herkuttelusta kerronkin lisää seuraavassa kirjoituksessa! Hyvää alkanutta viikkoa kaikille :-)

Herkkuterkuin,

22. Murphologiaa

Murphyn laki: Jos jokin voi mennä pieleen, se menee. Jep. Tänään oli vähän sellainen päivä, ettei tahtonut oikein mikään onnistua. Epäonni alkoi kuitenkin vasta yliopistolla, jonne kävelin Islan kanssa kauniissa lumisateessa - tämä ei ole sarkasmia! Rupesin sitten kaikessa rauhassa tekemään jälleen kasvatusliuoksia bakteereilleni, kun ensin unohdan lisätä kahteen liuokseen väriainetta. No, ei siinä mitään, se ei ole pakollista, joten se siitä. Pistän putelit autoklaaviin ja rupean tiskaamaan sotkujani. RÄKS. Hajotan yhden Erlenmeyer-pullon. Siivoan jälkeni ja menen tunnustamaan vahinkoni. "Joo, me kuultiin kyllä". HEH. En ihmettele.

Seuraava homma on tehdä uudet viljelmät pakkasessa säilytettävistä kannoista, kolmesta tietystä, joiden olinpaikat Oddur näytti minulle eilen. Menen suuren pakastimen luo ja reteenä avaan oven ja alan kiskoa sisältöä näkyviin. Olin vielä tovia aikaisemmin ihan varma siitä, että tiedän tasan tarkkaan mitä laatikoissa piti lukea ja suurinpiirtein, että missä ne sijaitsevat. Aika pian selviää, että en todellakaan tiedä. Vietän varmaan vartin välillä penkoen pakastinta ja välillä selaten muistiinpanojani - joihin olen kyllä kirjannut laatikoiden numerot, mutten niiden sijaintia pakastimessa. Lopulta löydän etsimäni ja saan jopa tehtyä hommani ilman vastoinkäymisiä. Tai siis niin ainakin toistaiseksi luulen.

Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Tajuan, että olen unohtanut säätää kahden liuoksen pH:n. Mietin, että voinko vaan antaa asian olla. No, en oikeastaan voi, minkä seurauksena joudun autoklavoimaan kyseiset liuokset vielä uudelleen huomenna. Mutta ei tässä vielä kaikki! Nimittäin alan siinä sitten säätää kyseisten liuosten pH:ta, mittari näyttää 5, siispä emästä pitää lisätä, koska liuos on liian hapan. Minähän lisään natriumhydroksidia. Mittari värähtää, mutta happamuus pysyy. Laitan lisää ainetta, ja lisää ja lisää, lopulta vaihdan vahvempaan NaOHiin, eikä vieläkään tapahdu mitään. Alan vähän epäillä, katson laitetta, joka mittaa pH:ta, niin kuin pitääkin. Hyvä, mutta mistä sitten kiikastaa? Mittarin kaapeli on irti. HEH. Laitan sen kiinni laitteeseen ja onnistun saamaan tikun mittaamaan oikeita asioita. Ja mitä liuoksen pH näyttää? yli 11. Tavoite on 7. No, vaihdan NaOHit suolahappoon ja paikkaan tilanteen.

Yläkerrassa kerron edesottamuksistani Islalle, hän toteaa, että osta suklaata, mene kotiin, syö suklaata ja mene sänkyyn. Jep, ehkäpä se olisi parasta. Jätin kyllä suklaat ostamatta, täytyy tunnustaa, ja ostin sen sijaan kaksi kerää lankaa. Pääsin myös takaisin asunnolle taittamatta nilkkojani tai jäämättä auton alle, mikä taitaa tänään olla aikamoinen saavutus. 

Toivottavasti teillä on ollut parempi päivä! Laitan tähän loppuun vielä kuvan siitä, miten islantilaiset hoitavat tyttöparkkeerauksen. Tyttöparkkeeraushan tarkoittaa sitä, että parkkeeratessa vedetään autolla yhden ruudun läpi seuraavaan, niin että lähtiessä on sitten nokka menosuuntaan, eikä parkkiruudusta tarvitse peruuttaa pois.

Hyvää loppu viikkoa, meikäläinen lähtee nyt Bláa Kannaniin kahville Maaritin ja hänen poikaystävänsä kanssa ja sen jälkeen palaveroimaan kansainvälistä kokkausiltaa, jonne olemme suunnitelleet tekevämme karjalanpiirakoita! Ja huomenna saan viikonlopuksi vieraita, joten joudutte tovin odottamaan seuraavaa blogitekstiä.

Terkuin

21. Nysse tuli - talvi nääs!

Kun viimeksi puhuin siitä, että talvi on tulossa, ei se oikeasti ollut tulossa. Enkä tiedä, onko se nytkään tosissaan, mutta vähän uskottavampi yritys tämä kuitenkin tällä kertaa on. Isla on jo useaan otteeseen vitsaillut siitä, miten talvi on kuin jokin väijyvä peto, joka aina yrittää lähestyä vuorten yli, mutta joku huomaa sen ja talvi jälleen pakenee. Siltä se tosiaan on tuntunut, mutta nyt maassa on paikoin komea viiden sentin lumikerros! 

Ennen

Jälkeen

Talven lisäksi mitään muuta erikoista täällä ei sitten olekaan tapahtunut. Tein yliopistolla pitkän päivän maanantaina, joten tänään en ollut siellä kovinkaan pitkään. Nyt sitten odottelen, että lähden Maaritin ja hänen poikaystävänsä kanssa kahville. Huomenna on vuorossa normaali keskiviikkoinen pyykkipäivä, mutta sen lisäksi pitää imuroida ja siistiä kämppää muuten, sillä perjantaina äiti ja Virpi-täti tulevat minua viihdyttämään! 

Ennen

Jälkeen

Yliopistolla meinaa taas olla vähän sormi suussa. Ei niinkään siksi, että olisi paljon uutta tehtävää, vaan pikemminkin päin vastoin. Täytyy varmaan kysellä Oddurilta lisää tekemistä, sillä tehtävälistani on tältä viikolta kohtalaisen tyhjä. Ja päänvaivaa aiheuttaa myös se, että Oddurin antamat bakteerimaljat alkavat selvästi olla liian vanhoja, eivätkä ne tahdo kasvaa enää samaan malliin kuin aikaisemmin. Yksi kannoista ei ole kasvanut yhdelläkään koeasetelmistani laisinkaan, joten en tiedä mitä sen kanssa ylipäätään teen. Mokomatkin bakteerit, jotka eivät ikinä käyttäydy niin kuin niiden pitäisi käyttäytyä!

Tällä kertaa ei taida kyllä olla tämän kummempia kirjoteltavia. Koitan keksiä vähän enemmän sitten seuraavaan kirjoitukseen, nyt lähden nauttimaan Eymundssonin herkullisesta kahvista ja kuka tietää vaikka heittäytyisin niin villiksi, että ottaisin sen kaveriksi islantilaisen leivoksen! Hui!

Lumesta nauttien,

20. Pilviä veden päällä

Hei lukijat! Ei se talvi sitten vielä tänne tullutkaan, kuuleman mukaan täällä on jopa lämpimämpää kuin siellä Suomessa, vaikka olettekin etelämpänä, hah! Tänäänkin täällä oli parhaimmillaan jopa 7 °C !! Ihmekös tuo siis, että ulkona kävellessä tulee vähän kuuma, kun vaatteita on yhtä paljon kuin silloin, kun lämpötila oli lähempänä nollaa. Mutta jo riittää säästä puhuminen!

Kävin eilen ulkoiluttamassa kameraa, koska jotenkin oli sellainen fiilis. Ja se todella kannatti, sillä kohtasin yhden elämäni uskomattomimmista näyistä. Osa varmasti huomasikin valokuvan jo facebookissa, mutta pakkohan se on laittaa vielä tännekin. Tai useampikin valokuva. Todellisuudessa valokuvat eivät tee kuitenkaan tuolla näkymälle oikeutta. Se oli uskomaton. Seikkailin satamassa ja saatoin ehkä mennä sellaiselle alueelle, jonne ei välttämättä olisi saanut mennä. Puolustuksekseni on sanottava, että kaikki portit olivat apposen auki, paikalla ei ollut ketään (tai sen puoleen mitään) ja kiellot olivat islanniksi ja saksaksi, joten en oikeastaan ole varma, mikä oli kiellettyä. Kielletty-sanan ymmärsin molemmilla kielillä - mikä ei ehkä sinänsä tee tilanteesta yhtään parempaa. 

No, olin vain haltioissani siitä näkymästä, siinä kaikki. Kävelin siis suurelle laiturille, joka varmaankin tuo turisteja Akureyriin ja Islantiin kesäisin. Laiturilta oli suora näkymä tähän meidän Eyjafjörður-vuonollemme ja sitä pitkin pohjoiseen. Seisoin vain pitkän aikaa paikoillani ja tuijotin näkymää. Eikä kukaan tullut häätämään minua poiskaan, joten ehkä en loppupeleissä kuitenkaan tehnyt mitään ihan kamalaa. 

Näin uskomatonta näkyä minä katselin. Päätin myös eilen uudistaa vähän blogiani, niinpä vaihdoin blogin taustakuvaksi nimenomaisen vuonokuvan ja kyhäsin näkemistäni asioista otsikkokuvankin. Toivottavasti uusi ulkoasu miellyttää! No hyvä on, kerrotaan vielä vähän muutakin valokuvausreissustani, vaikka mitään muuta yhtä uskomatonta siinä ei sitten ollutkaan. Kuvasin aika kauan sorsaa, joka popsi ruokaa matalikolta ja näytti jokseenkin hauskalta ponnistellessaan ateriansa perään. En ole koskaan aiemmin nähnyt sorsan puhaltavan nokastaan kuplia pintaan tai polskivan eteenpäin pää pinnan alla! Kuvat sorsasta ovat huonoja, mutta ehkä saatte hupia videosta! Ja pahoittelen tärisevää kuvaa, ilmeisestikään pitkä objektiivi ei ole tarkoitettu videoiden kuvaamiseen...

Mitäs vielä! Tänään sain nukkua pitkään - tai siis tarkoitan, etten laittanut herätyskelloa. Heräsin jo ennen puolta kymmentä. No, lauantain kunniaksi päätin keittää oikeaa kahvia eli Rikun tuomaa aivan ihanaa Vanilla-kahvia, tietysti Pauligin! Nam! Kävin Punaisella Ristillä ja Pelastusarmeijalla, ennen kuin suuntasin Islan kanssa uimaan. Punainen Risti ei ollut auki, mikä minun olisi ehkä pitänyt muistaa, mutta Pelastusarmeijalta ostin jonkun Nicholas Sparksin ällösiirappisen hömppäkirjan sekä Beginners Islandic oppikirjan! Kun en kerran päässyt osallistumaan kielikursseille, voisin edes vähän yrittää tutustua islannin kieleen. Katsotaan miten käy! Tosiaan, uimahalli oli ihan tupaten täynnä lapsia, puoli kolme lauantaina ei ole hyvä aika mennä uimaan! Onneksi kilpauimareita ei ollut paikalla harjoittelemassa, joten pääsimme heidän altaaseensa uimaan ihan kunnolla ennen rentoutumispulikointia. Kuten arvata saattaa, uiminen oli mahtavaa!

Siinäpä oikeastaan kaikki tältä kertaa. Loppuun vielä jotain kuvia!

Toivottavasti teilläkin on ollut rentouttava lauantai!