lauantai 11. lokakuuta 2014

17. Kauan odotettu torstai

En meinannut millään pysyä nahoissani torstaina yliopistolla ahertaessa, koska odotin Rikua kovasti Akureyriin. Taisin minä jotain kuitenkin saada tehtyä yliopistolla, mutta päivä jäi vajaaksi, kun edessä oli viiden kilometrin kävely yliopistolta lentokentälle, jonne Rikun lennon oli määrä saapua 14.45. Ja aikaslailla ajallaan sellainen pikkuinen potkurikone sinne kentälle sitten laskeutuikin! Riku <3

Otettiin taksi Brekkugatalle, jossa ihastelin tuliaisiani ennen kuin lähdimme tutustumaan keskustaan. Kävimme yhdessä eräkaupassa ihmettelemässä valikoimaa, sitten nälkä voitti ja suuntasimme sitten Hamborgara Fabrikkanin maukkaiden hampurilaisten ääreen. Hyvin maistui murkina Rikullekin! Ruuan jälkeen kiersimme kaikki mahdolliset turistikaupat - joissa en aikaisemmin ollut itsekään käynyt - ja nautimme lopuksi vielä Eymundssonilla chili-kahvit, nam!

Palasimme asunnolle lepuuttamaan täysiä vatsojamme ja suunnittelimme perjantaista retkeä Mývatnin ympäristöön. Katselimme myös geokätköily-sivustolta alueen kätköt, vaikka ilman gps-laitetta niiden löytäminen olisikin vaikeaa. Perjantain retkipäivä oli niin mahtava, että saatte siitä ihan erillisen blogi-kirjoituksen, mutta kirjoitan tähän vielä vähän lauantaista. 

Nukuimme pitkään ja lähdimme sitten lankaostoksille, sillä olin luvannut parille kaverilleni, että Rikun laukussa mahtuisi lankaa Suomeen. Melkein kaikki tilatut langat löytyivät ja mahtuivatpa ne vielä juuri ja juuri reppuunkin. Lähes naapurissa sijaitsevat Punainen Risti ja Pelastusarmeija olivat valitettavasti kiinni, joten emme (tai minä en) päässeet ihastelemaan islantilaispaitoja sen enempää, mitä turistikaupoissa olimme ihastelleet. Koukkasimme kasvitieteelliseen puutarhaan, josta löysimme myös yhden geokätkön - jee! Sitten alkoikin nälkä kurnia, niinpä suuntana oli Akureyri Backpackersin maittava brunssi! Brunssilta vaapuimme ylämäkeen takaisin asunnolle, jossa alkoi lähdön odottaminen. Vielä ennen bussille menoa vein Rikun Hlölla Bátariin hot dogia syömään.

Visiitti oli ihan supermahtava, enkä todellakaan olisi halunnut päästää Rikua näin nopeasti pois. Kiitos rakas <3 Vaan kun ei auta, niinpä joulukuuta odotellessa, silloin seikkailemmekin Reykjavikissä!

Terkuin,

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti