18. Kulta ja mahtava road trip

Mikä ihana retki meillä olikaan! Vuokrasin pienimmän ja halvimman auton meille netin kautta, ja pienten mutkien jälkeen löysimme autovuokraamolle, jossa vuokra-auton koko oli kasvanut Ford Ka:sta Fiestaan, mutta hinta pysynyt samana. Tämähän ei siis millään muotoa meikäläisiä haitannut, vaan Riku hyppäsi rattiin ja lähdimme huristamaan kohti Mývatnia. Mývatn on noin 100 kilometrin päässä sijaitseva järvi, jonka ympäristöstä löytyy paljon hienoja nähtävyyksiä. Siis oivallinen paikka päiväreissulle! Jos totta puhutaan, niin olisi siellä saanut kauemminkin kulumaan...

Matkalla pysähdyimme minulle jo tutuksi tulleelle vesiputoukselle, Goðafossille, joka oli kyllä vielä kolmannellakin kerralla mahtava elämys. Koska olimme Rikun kanssa haaveilleet löytävämme geokätköjä tällä reissulla, kiersimme ensin putouksen luoteispuolelle ja kävelimme joenrantaa vähän matkaa. Mitään ei kuitenkaan löytynyt, joten palasimme ihailemaan itse putousta. Ennen kuin matka kohti Mývatnia jatkui, pysähdyimme viereiselle huoltoasemalle tauolle ja maistelimme ihanaa leipää, jossa oli päällä reippaasti taimenfileitä. Nam!

Jokusen tovin päästä edessämme alkoi häämöttää suuri järvi, olimme perillä! Ensimmäisenä matkakohteenamme oli Dimmuborgirin upeat laavamuodostelmat, jotka ovat muodostuneet tulivuorenpurkauksessa jo yli 2000 vuotta sitten. Maisemat siellä olivat kerrassaan uskomattomat ja henkeäsalpaavat. Alueella meni monelaisia polkuja, joista me tietysti valitsimme Krókastigurin, jonka kylteissä luki lontoonkielellä "vaikea reitti". Polku kulki mutkitellen laavamuodostelmien keskellä välillä ylös ja välillä alas. Sen varrella oli luolia ja muita hienoja muodostelmia, joista osaa pääsi ihastelemaan lähempää, mutta osaa piti tarkastella kauempaa. Alueella oli paljon kylttejä, ettei polulta saanut poiketa, se kun tuhoaisi herkän kasvillisuuden. 

Krókastigur päättyi alueen toiseen päähän, josta siirryimme Kirkjuhringurille eli kirkkokierrokselle. Tämä huomattavasti helpompikulkuinen polku johdatti meidät kirkoksi kutsutun luolan läpi. Uskomaton ilmestys, harmittaa, etten ottanut siitä sisäänkäynnistä kunnollisia kuvia, se nimittäin näytti ihan holvikaarelta. Ai niin, kansantarujen mukaan Dimmuborgir (suomeksi pimeä kaupunki) on paikka, johon taivaasta karkoitettu Paholainen laskeutui. Paikan ja legendan mukaan on saanut nimensä myös norjalainen örinäheviä soittava yhtye, Dimmu Borgir. Eikä löytynyt geokätköä täältäkään!

Seuraavaksi suuntasimme pienten mutkien kautta Mývatnin maauimalaan, Jarðböðiniin, lounaalle. Nautimme herkullista päivän keittoa, joka tällä kertaa oli parsakeittoa sekä sen kanssa kuumissa lähteissä kypsytettyä leipää nieriällä. Leipä oli ihan superhyvää, sellaista tummaa, makeaa, ehkä vähän saaristolaisleivän tapaista. Sen oli annettu kypsyä vuorokausi maan alla. Parsakeittokin oli maukasta! Vatsat kylläisinä päätimme lähteä käymään Dettifoss-putouksella vielä ennen pulikointia kuumissa lähteissä.

Matkalla putoukselle löysimme Námafjall-vuoren kupeestä Hveririn geotermisen, kuumien lähteiden alueen. Paikan haistoi jo kaukaa, sillä rikin löyhkä oli siellä todella voimakas. Kuumat lähteet olivat muuten kyllä erittäin upeitä katseltavia. Alue oli muutenkin ihan eri näköistä, kuin mikään tähän mennessä näkemäni. Ei tietoakaan mustista laavamuodostelmista, vaan paljasta oranssinväristä hiekkaa ja siinä sinisiä, pulputtavia rikkialtaita. Mahtavaa! Vaikka lähde taitaa olla vähän väärä sana, kun kyseessä oli ennemminkin kiehuvat muta-altaat. No, kuvia luvassa! Alueella oli myös muutama kivikeko, joista lähempää kuuli ihan selvästi sihisevää ja kiehuvaa ääntä. Niistä purkautui jatkuvasti ulos valtaisa määrä haisevaa höyryä - kuin saunan kiukaasta ikään, mutta tosiaan se haju meiltä saunoista onneksi puuttuu...

Kun aromit oli saatu hengiteltyä kunnolla mieleen, jatkui matka Dettifossille. Tällä kertaa emme lähteneet sille kamalalle hiekkatielle, vaan ajoimme päällystettyä tietä joen toista puolta, joten päädyimme putouksen länsipuolelle. Parkkipaikalta oli opasteiden mukaan 800 metrin kävely putoukselle. Kivikkoinen ja tasainen maisema oli jo itsessään aika mahtavaa katseltavaa, mutta kyllä vesiputous on aina vesiputous! Dettifossin länsipuoli sattui olemaan se puoli, jonne kaikki tyrskyt osuvat, joten olosuhteet olivat aika märät. Se ei kuitenkaan haitannut ihastelua, vaan kiersimme putouksen äärellä hyvän tovin.

Sitten alkoi väsymys voittaa ja suuntasimme takaisin Mývatnin maauimalaan. Nautimme kahvit ja sen jälkeen pulahdimme kuumaan kylpyyn. Ja voin sanoa, että kuuma se todellakin oli! Uimalan nettisivujen mukaan lämpötila on 36-40 °C, mutta etenkin se kuumempi allas poltti ja kirveli ihan kiitettävästi, joten pienen kokeilun jälkeen siirryimme suosiolla viileämpään altaaseen. Kun kuumuudesta johtuva nestevajaus kasvoi liian suureksi, oli lähdön aika. 

Paluureitti kulki Mývatn-järven toista laitaa, mutta sen maisemia tyydyimme ihailemaan vain auton ikkunoista. Olimme molemmat aika poikki, kun lopulta pääsimme takaisin Akureyriin, mutta päätimme kuitenkin käydä vielä maistelemassa amerikkalaisketju Domino's Pizzan kuuluisia antimia. Perjantai ilta näkyi noutoravintolassa selvästi, sillä saimme odottaa omaa herkkuamme noin 50 minuuttia. Yllätyimme siitä, että paikka tosiaan oli noutoravintola, joten siellä ei ollut yhtään pöytiä, vaan ruokaa sai ainoastaan mukaan. No, kävihän se herkuttelu asunnollakin. Pizza oli ihan sairaan hyvää, saisi kotoisa Kotipizza ottaa siitä mallia! Ruuan voimalla jaksoimme palauttaa auton ja kävellä vuokraamolta takaisin nukkumaan.

Reissun loput kuvat löytyvät tätä tekstiä painamalla.

Rikun tuomaa kahvia hörppien,