torstai 25. syyskuuta 2014

11. Villapaita lämmittää, raitapöksyt piristää

Niin taisin tosiaan luvata laittaa kuvia siitä islantilaisesta villapaidastani, niin ihan siksi tässä teille kirjoittelen. No okei, olihan tänään kiva päivä muutenkin. Paitsi yliopistolla hommissa kohtasin jonkun verran vastoinkäymisiä, kun piti gram-värjätä bakteereita (älkää edes kysykö), eikä se meinannut onnistua ei sitten millään. Yritin aika monta kertaa, tuskastuin, hyvä etten heittänyt jo pyyhettä kehään. Sain Islankin neuvomaan ja auttamaan, mutta silti vaikutti siltä, että ei vaan onnistu. Kello oli siinä kohtaa jo paljon, takana oli muitakin hommia ja ei ollut kyllä oikeasti harmistusitku kovin kaukana siinä kohtaa. Lopulta sain värjäyksen onnistumaan ja täytyy tunnustaa, että siinä kohtaa meikäläisen suusta pääsi kyllä sellainen ulkomaankielinen, kirosanankin sisältävä huudahdus, jota en nyt tähän laita. Mutta tosiaan, lopulta onnistui ja olin superiloinen! Toivotaan, että onnistuminen jatkuu huomenna, kun sama homma pitäisi toistaa vielä muutamalle bakteerikannalle!

Yliopistohommien jälkeen syötiin pikaisesti kämpillä ja lähdettiin sitten Islan kanssa uimaan. Voi vitsi, ihan mahtavaa kyllä oikeasti. Tuo kuumia altaita sisältävä ulkouimahalli on mitä mainioin keksintö! Pulahdin muuten sinne 42-asteiseen altaaseen ja voin sanoa, että se poltti! Kävin myös kylmäaltaassa ja sain brittivahvistuksen hämmästelemään hulluuttani. Istuttuani tovin pokalla ilmeellä altaassa, oli hänenkin pakko koittaa. Ja kehaisin tietenkin, että pienellä harjoittelulla hänestä saadaan ihan kelpo suomalainen! Tuli kokeiltua myös höyrysaunaa, joka taitaakin olla lähimpänä suomalaista saunaa tässä nyt seuraavan kolmen kuukauden ajan. Niin siis ylikuumien altaiden lisäksi tietenkin!

Ihanan rentouttavan pulikoinnin jälkeen oli kiva napata paikallisesta Subwaystä tuttua syötävää ja suunnata sitten Maaritin kanssa ensin pirtelölle ja lopuksi vielä teelle. Kahvilassa saatiin osaksemme muutamia kummeksuvia katseita, kun räpsittiin toisistamme valokuvia. Muilla vaihtareilla oli (tai on) tänään bilepäivä, mutta me suomitytöt pidettiin ihan omat iltamat. Kamalan kivaa, kun on samanhenkistä seuraa, ei tarvitse yksin jättäytyä bileistä pois, haha.

Huomenna vielä työpäivä ja sitten viikonloppu! Saa nähdä tuleeko tänne lunta kamalasti, vai pääsemmekö road tripille! Näihin kuviin, näihin tunnelmiin,





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti