tiistai 30. syyskuuta 2014

13. Hopee ei oo häpee

..Paitsi vähän, kun häviää ruotsalaiselle. No, pakko kyllä sanoa, että se oli mies, vaikka en siis tietenkään millään muotoa usko siihen, että naiset olisivat lähtökohtaisesti jotenkin huonompia. Okei, vähän kismittää, ei niinkään se, että en voittanut, vaan se miten paljon eroa Davidin ja minun pisteissä oli. Kävimme siis vaihtariporukalla keilaamassa! Edellisestä kerrasta olikin jo ehtinyt kulua pitkä aika, mutta ihan hyvin se pienen lämmittelyn jälkeen alkoi sujua. Samalla radalla lisäkseni oli Maarit sekä ruotsalaisvastustajat Manda ja hänen poikaystävänsä, jo mainittu David. 

Täällä keilaamisesta maksetaan kierroksittain, sen sijaan että maksettaisiin esimerkiksi tunnista, jonka aikana saa pelata niin paljon kuin ehtii. Vähän hassu systeemi, mutta loppujen lopuksi kahdelle kierrokselle taisi tulla aikalailla saman verran hintaa, kuin Suomessa yksi tunti maksaa. Joten ei paha diili! Oli myös mukava lähteä mukaan vaihtariporukan aktiviteetteihin, sillä en isoissa tapahtumissa ole ollut mukana sitten ensimmäisen viikon valasretken.

Muuten kaikki pyörii normaalisti radallaan. Aamuisin lähden yliopistolle ja johonkin aikaan palaan takaisin asunnolle. Eipä mitään kovin ihmeellistä siis, mutta toisaalta eihän arjen niin kovin ihmeellistä tarvitse ollakaan! Nyt olen viettänyt vähän reilut kaksi viikkoa Islannissa ja edelleen hämmästelen joka päivä näitä maisemia. Jo pelkästään sitä, miltä maailma näyttää heti astuttuani ovesta ulos. Etenkin tänään auringonpaisteessa näkymä oli kerrassaan upea!

Päästän teidät ihailemaan kuvia ja keitän itselleni iltateetä!


Tässäpä koko keilaustiimi, vasemmalta lukien: David, Maarit, Manda ja minä.

Tulostaulu näyttää vähän synkeältä tuon piste-eron puolesta, mutta muutenhan se on ihan hyvä!

Ai niin! Keilahallilta kävellessä näimme revontulia! Todella himmeitä, mutta kyllä ne revontuliksi tunnisti. Samoin taivaalla möllötti myös Otava. Siis ihan samanlainen kuin siellä koto-Suomessakin, hassua, eikö?? Taitaa olla aika mennä nukkumaan. Hyvää yötä!





2 kommenttia:

  1. hih, tyyli näyttää ainakin hyvältä eli harjoittelun puutetta se vaan on :) nauti sinä siellä kauniista maisemista ja syksyisestä luonnosta, täällä ollaan hengessä mukana <3 t.äiti ja piskit

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä sen täytyy olla, siis olisinhan mä nyt muuten ruotsalaiset päihittänyt! Nautitaan, kohta säkin pääset tänne! <3

      Poista