12. Vesiputouksia, kuoppainen tie ja Urhea Jari

Vau. Siis.. Vau. Siinä todellakin sana, joka kuvaa eilen tekemäämme roadtrippiä. Mutta aloitetaan alusta... Vuonna 1990, kauniina heinäkuisena päivänä - okei, ei niin alusta. Ja okei, huono vitsi, olen vähän väsynyt eilisestä. Oli tarkoitus, että minä ja Maarit sekä kaksi muuta vaihtarityttöä, latvialainen Aija ja puolalainen Patrycja lähdemme kello 9 lauantaina aamulla ajelemaan kohti tuntematonta The Diamond Circle -nimistä reittiä. Kävi kuitenkin niin, että aikaisin aamulla länsivuonoille suunnannut vaihtariryhmä tuli vähän yhdeksän jälkeen takaisin ja ilmoitti, että tiet ovat niin jäässä, ettei auto päässyt mäkeä ylös. Eipä siinä muu auttanut kuin suunnata auton kanssa autovuokraamoon laitattamaan nastat alle. Akureyrissä ei lunta näkynyt kuin ympäröivillä vuorilla, kaupungissa tuli vettä, mutta toki oli hyvä varautua kaikkeen. Lähtö viivästyi tämän takia kuitenkin, ja matkaan päästiin vasta vähän kymmenen jälkeen. Emme olleet ajaneet kauaakaan, kun tiellä oli lunta, ja olimme aika onnellisia nastarenkaista...

Ensimmäinen pysähdys oli Goðafoss, se samainen vesiputous, jota viimeksi katsellessa olin unohtanut kamerasta muistikortin kotiin. Maisema oli tyystin erilainen, vaikkei retkestä ollut kulunut kuin muutama hassu päivä. Joka paikassa oli lunta. Kontrasti mustan maan (oikeasti mustan) ja vitivalkoisen lumen välillä oli huikea, ja kun siihen vielä lisäsi uskomattoman turkoosin veden, oli maisema todellakin huikea. Ja tällä kertaa oli kamera ja muistikortti mukana, eikä akustakaan puuttunut virtaa, woohoo! Toki täytyy kyllä sanoa, että eihän nämä maisemat mitenkään ikuistu kameralle niin, että tekisivät oikeutta tälle luonnolle ja kaikelle kauneudelle.

Toinen stoppi tehtiin Turf houseilla Grenjaðarstaðurissa, eli joskus 1800-luvulla rakennettuja taloja katselemassa. Taloissa oli hauska heinäkatto ja niitä yhdisti huokoisesta laavakivestä tehty muurimainen kyhäelmä. Tulipa sitä vähän ihmeteltyä, että miten sellainen kivi voi mitenkään kestää, mutta ehkäpä toistasataa vuotta pystyssä olevat talot kertovat itse. Siellä olisi ollut myös museo, mutta se oli mennyt jo elokuun lopulla kiinni. Tässä sesonkikausien välissä olemisessa on siis hyvät ja huonot puolensa.

Sitten suuntana oli Húsavikin kaupunki ja erityisesti valasmuseo. Valasmuseo oli aikas kiva, siellä oli paljon tietoa valaista (EIKÄ!!!!) ja lisäksi monen eri valaslajin luurankoja tai muita osia, tietoa valaanmetsästyksestä Islannissa, valasturismista ja kaikesta mahdollisesta. Pääsylipun hinnalla sai myös hörppiä kahvia nurkkauksessa, joka oli nimetty osuvasti: "Whales, books and coffee" (suom. valaita, kirjoja ja kahvia). Taisin minä tippikuppiin jokusen pikkuroposen jättää... Húsavikissa pidimme myös lounastauon, ja söin hot dogin, jossa oli sisällä ranskiksia. Täällä hodareiden luvatussa maassa kaikki tuntuu olevan mahdollista! Mutta täytyy antaa pisteet siitä, että kaikki mahdollinen lisuke laitetaan nakin alle, niin että syöminen on vähän helpompaa! Oli hyvää, niin kuin arvata saattaa. Vielä ennen kaupungista poistumista kävimme ihmettelemässä majakkaa. Se oli suoraansanottuna aika ruma ilmestys, ei yhtään majakkamainen. Mutta hyvällä paikalla se sijaitsi, maisemat majakan juurelta olivat hienot. Itse majakkaan ei valitettavasti päässyt sisälle, mikä oli kyllä aika harmillista.

Húsavikista eteenpäin alkoikin vähän jännät paikat, sillä täällä Islannissa osa teistä suljetaan talvea vasten, emmekä olleet ollenkaan varmoja pääsisimmekö tekemään lenkkiä vai pitäisikö meidän kääntyä takaisin. Rohkeina lähdimme kuitenkin yrittämään. Vielä ennen kriittistä vaihetta pysähdyimme ihailemaan Ásbyrgin huikeaa kanjonia. Kanjoni on muodoltaan hevosenkengän muotoinen ja sijaitsee Vatnajökullin  luonnonpuistossa. Siellä menee paljon retkeilyreittejä, mutta kello oli tässä kohtaa niin paljon, että teimme vain pienen pyörähdyksen "metsässä" ja suuntasimme sitten takaisin autoilemaan. Lienee ehkä turha sanoa, että tuokin kokemus oli upea!

Yksi tie Dettifossille oli suljettu, sillä sen vierellä mutkitteli joki, joka saattaisi Bárdabungan purkautuessa tulvia ja viedä koko tien mennessään. Toinen oli kuitenkin auki! Huoltoasemalla meitä vähän varoiteltiin, että tie ei ole kovin hyvässä kunnossa. Varoitus osoittautui aiheelliseksi, pikkuautolla tie tosiaan oli ihan järkyttävä. Onneksi meillä oli urhea kuski, joka hurjaa 40 kilometrin tuntivauhtia kyyditti meidät Dettifossille ja lopulta vielä päätielle pikku-Jarilla (Toyota Yaris...). Kovempaa ei tuolla tiellä olisi kyllä oikeasti voinut ajaa - paitsi siis niillä kaikilla maastureilla, jotka kaahasivat meidän ohitsemme... Onneksi ei ollut mikään kiire, sillä Dettifossille oli matkaa 25 kilometriä ja sieltä päätielle vielä 30 kilometriä.

Mutta puhutaan seuraavaksi hetki vesiputouksista. Ennen Dettifossia kurvasimme Hafragilsfoss-putousta katsomaan. Se kuohuaa samassa joessa kuin tuo Euroopan voimakkaimmaksi todettu Dettifosskin, eikä näyttänyt ollenkaan hullummalta! Siellä oli myös uskomattoman värinen maa, eikä meille selvinnyt täysin syy sen punaiseen ja violettiin väriin. Jotain tuliperäistä se kuitenkin oli, mutta lieneekö väri sitten jostain mineraalista, jäi arvoitukseksi.

Hafragilsfossilta ei ollut pitkä Dettifossille, yhdelle roadtripin ehdottomista kohokohdista. Se oli vielä upeampi kuin kuvitelmat, oli huikeaa seistä niin voimakkaan vesiputouksen vierellä ja kuunnella sen jylyä. On aika hurjaa edes ajatella sitä, että mikäli tulivuori purkautuu, voi sen aiheuttama tulva tuhota koko putouksen. Putous on siis rapiat 100 metriä leveä ja 45 metriä korkea, vettä sen läpi virtaa 200 kuutiometriä sekunnissa, sulavesien aikaan vielä paljon enemmänkin. Voitte siis kuvitella sen kohinan!

Paluumatka sujui vähän väsyneissä merkeissä ja iltakin alkoi pimentyä sopivasti lähdettyämme Dettifossilta. Kuskilla riitti virtaa onneksi, joten pääsimme turvallisesti takaisin Akureyriin. Kello oli kutakuinkin 22.00, kun kotiuduin guesthousiin. Rankka päivä! Olin ihan suunnitellut käsitteleväni kuvia ja kirjoittavani blogia vielä illalla, mutta nukahdin melkein saman tien. Siksi tämä viivästys, toivottavasti nautitte kuitenkin näistä kuvista! Ai niin, koska kuvia tuli tosiaan otettua reissulla enemmän kuin näiden kahden viikon aikana yhteensä, en viitsi laittaa kaikkia tänne blogiin. Loput kuvat näette painamalla tästä linkistä.

Jälkisanat: Kerrassaan uskomaton reissu. Saattaa olla, että tämä oli viimeisiä hetkiä nähdä joitakin kohteista lähenevän talven takia. Islannin luonto on uskomaton, en ole missään muualla nähnyt syksyä ja talvea yhtä aikaa. Ja sanonta "Jos et pidä säästämme, odota 15 minuuttia" pitää kyllä paikkansa myös luonnon kohdalla, tosin tästä luonnosta ei voi olla kyllä pitämättä. Vau. Kiitos matkaseuralaisille, thank you girls, it was really amazing! ♥

Terkuin,